maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pakkouskonto kouluissa, sivu 1/5

et-opetus-blogi julkaisee Helsingin Vapaa-ajattelijoiden 23.4.2012 järjestämässä keskustelutilaisuudessa sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan piirtämän sarjakuvan. Sarjakuvan loput sivut (2-5) julkaistaan et-blogissa viikoilla 31-34.
Seuraava sivu

Pakkouskonto pois kouluista - keskustelutilaisuus Helsingissä 23.4.2012

et-opetus.fi-blogi julkaisee Helsingin Vapaa-ajattelijoiden tiedotteen katsomusaineiden keskustelutilaisuudesta huhtikuulta 2012. Tilaisuuden alustaja toimi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Tilaisuus videoitiin ja linkit videoihin löytyvät kirjoituksen lopusta.

et-opetus.fi -blogin toimitus


Uskonnonopetus on ajautumassa Suomessa ratkaisemattomaan nurkkaan, arvioivat Helsingin vapaa-ajattelijoiden aamiaistilaisuudessa 23.4.2012 puhuneet kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja filosofian ja elämänkatsomustiedon didaktiikan assistentti Eero Salmenkivi Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitokselta.

Nykyjärjestelmän vaikeaksi tekee uskonnonopetuksen järjestäminen pienryhmissä eri uskontokunnille, mikä ei edistä uskontojen välistä ymmärrystä. Lisäksi elämänkatsomustiedon suuntaaminen vain kirkkoonkuulumattomille syrjii lapsia, jotka eivät halua erota kirkosta mutta ovat siitä huolimatta kiinnostuneita osallistumaan elämänkatsomustiedon opetukseen.

Julkisen koululaitoksen ensisijainen tehtävä tulisi olla antaa neutraalilla tavalla opetusta kaikista uskonnoista ja siten tukea oppilaiden maailmankatsomuksen vapaata rakentumista.

Tilaisuudessa tuli selvästi ilmi, että ratkaisuja on tehtävä ja nykyjärjestelmä on kestämätön.

Tilaisuus videoitiin, videot löytyvät alla olevista linkeistä.

Videolla nähtävät sarjakuvat ovat sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan tilaisuudessa tekemiä.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kirjaesittely: Maybe Yes, Maybe No: A Guide For Young Skeptics

Uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys ovat Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti -aihepiiriin kuuluvia käsitteitä elämänkatsomustiedon opetussuunnitelman perusteissa luokilla 1-5. Dan Barkerin kirjoittama ja Brian Strassburgin kuvittama kirja Maybe Yes, Maybe No: A Guide For Young Skeptics (Prometheus Books, 1993) soveltuu erinomaisesti opetusmateriaaliksi edellä mainittujen aihepiirien käsittelyyn. Ohimennen kirja johdattelee koululaista myös tieteen tekemisen perusteisiin.

Barkerin kirja kertoo kymmenvuotiaasta Andrea-tytöstä. Andrea on skeptikko, eli henkilö, joka arvioi väitteen pätevyyden vasta tutustuttuaan väitettä koskevaan todistusaineistoon.

Andrean kaverit kertovat, että Tommyn talossa kummittelee: lautaset lentelevät öisin itsekseen, minkä lisäksi talossa kuuluu selittämättömiä ääniä. Andrea ei suoralta kädeltä usko, että talossa oikeasti kummittelisi, vaan hän lähtee kyselemällä ja tutkimalla selvittämään, mitä Tommyn talossa todellisuudessa oikein on tapahtunut.

Kun Andrea on saanut selvitettyä mikä talossa kummittelee, johdattelee kirja tieteen tekemisen perusteisiin. Kirjassa esitellään kuusi periaatetta, joita noudattamalla voi arvioida erilaisten väitteiden totuutta:

  • tarkista asia (check it out),
  • tee se uudelleen (do it again),
  • yritä todistaa asia vääräksi (try to prove it wrong),
  • pidä asiat yksinkertaisena (keep it simple),
  • asiassa pitää olla järkeä (it must make sense) ja
  • ole rehellinen (be honest).

Vaikka kirja on kahdeksankymmentä sivua pitkä, sen läpikäyminen onnistuu 1-4 oppitunnin aikana riippuen oppilaiden iästä. Nuorimpien oppilaiden kanssa riittänee vain tarinan läpikäynti, hieman vanhempien oppilaiden kanssa voi käyttää enemmän aikaa väitteiden totuusarvojen arviointiin liittyviin periaatteisiin.

Lähes jokaisella kirjan sivulla on kuvia, ja englanninkielinen teksti on selkeää ja helppolukuista. Valitettavasti kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta helppolukuisuutensa ja kuvituksensa ansiosta tämä ei kuitenkaan haittaa. Kirjaan voi tutustua Amazon-verkkokirjakaupassa näytesivuja vilkaisemalla.

Timo T. Poranen

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Älä erota lasta ryhmästä (ainakaan ilman hyvää syytä)

Päiväkoti- ja kouluikäiselle lapselle oma perusryhmä on tärkeä. Perusryhmällä tarkoitetaan sitä lapsijoukkoa ja opettajaa, jonka kanssa lapsi on päivän aikana pääsääntöisesti tekemisissä. Päiväkodissa perusryhmä on oma päiväkotiryhmä, koulussa taas oma luokka. Välillä perusryhmä voi jakaantua osiin. Tytöillä ja pojilla voi olla eri aikaan liikuntatunnit, tai sitten osa luokasta opiskelee samaan aikaan tekstiilityötä ja osa puukäsitöitä. Välillä myös jonotetaan yksin terveydenhoitajan tarkastukseen tai ollaan tukiopetuksessa, mutta tällöin sama kohtelu koskee kaikkia oppilaita.

Ilman pätevää syytä tapahtuvan perusryhmästä erottamisen lapset kokevat rangaistuksena. Ennen vanhaan huonosti käyttäytynyt lapsi voitiin laittaa rangaistukseksi nurkkaan häpeämään tai käytävälle odottamaan yksin tunnin päättymistä. Nykyään näitä tapoja pidetään yleensä lasta nöyryyttävinä, eikä niiden käyttö kuulu peruskouluun. Nykypäivänä yleisin rangaistus lieneekin oman opettajan tai rehtorin antama puhuttelu, läksyparkki tai jälki-istunto. Vain vakavissa poikkeustilanteissa joku lapsi joudutaan poistamaan luokasta kesken oppitunnin.

Esimerkiksi Mikko Mäkelän pro gradu -tutkielmassa tunnistetaan ryhmästä erottaminen auktoriteetin määrämäksi rangaistuksesi:

Haastatteluaineistosta kävi ilmi, että päiväkodeissa käytössä olevat rangaistukset ovat suurelta osin luonteeltaan sellaisia, että ne tähtäävät ulkokultaisten käyttäytymisnormien omaksumiseen ilman, että mitään syvempää ymmärrystä moraalisen toiminnan luonteesta saavutettaisiin. Tyypillisinä rangaistuksina mainittiin penkillä istuttaminen tai muista lapsista eristäminen. Muita rangaistuksia olivat muiden muassa opettajan puhutteluun joutuminen ja anteeksi pyytäminen.

et-opetus.fi saa kuitenkin valitettavan usein palautetta perusryhmästä erottamisesta liittyen koulujen järjestämiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Viimeksi näin tapahtui alakoulussa Jyväskylässä tämän vuoden helmikuussa:

...Lisäksi keskusradion kautta tulevan uskonnollisen päivänavauksen ajaksi lapsi on toistuvasti sijoitettu koulun käytävään...

Ylläkerrotussa tilanteessa opettaja osoittaa oman pedagogisen ammattitaidottomuutensa ja nöyryyttää täysin perusteettomasti yksittäistä lasta. Pahimmillaan lasta nöyryyttävä ja "erilaiseksi leimaava" erottaminen omasta perusryhmästään voi tapahtua useita kertoja viikossa vuosien ajan.

Erottaminen voi tapahtua myös siten, että muut oppilaat menevät opettajan kanssa koulun juhlasaliin, ja uskonnolliseen tilaisuuteen osallistumaton lapsi jätetään yksin luokkaan odottamaan muita. Tässäkin tilanteessa perusryhmästä erottaminen koetaan helposti rangaistuksena.

Perustuslain tulkinnan mukaan koulut saavat yhä järjestää uskonnollisia tilaisuuksia. Suomen perustuslain mukaan kenenkään ei taas tarvitse osallistua omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen (uskonnollisen päivänavauksen kuunteleminenkin tulkitaan osallistumiseksi uskonnon harjoittamiseen).

Opetushallituksen muistiossa uskonnollisista tilaisuuksista ohjeistetaan kouluja seuraavasti:

Koulu voi edelleen järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia. Tällaiset tilaisuudet katsotaan uskonnon harjoittamiseksi. Perustuslain 11 §:n 2 momentin mukaan ketään ei voida velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Tämän perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen.

Oppilaan huoltaja ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu uskonnon harjoittamiseen. Ilmoituksen voi tehdä kertaluontoisesti esimerkiksi kouluun ilmoittauduttaessa tai tapauskohtaisesti. Ilmoituksen muodon päättää opetuksen järjestäjä. Ilmoituksen jälkeen koulu huolehtii siitä, että oppilas ei osallistu kyseisiin tilaisuuksiin. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen. Koulu järjestää oppilaalle tilaisuuden ajaksi muuta toimintaa.

Opetushallituksen ohjeissa kerrotaan vain epämääräisesti "muusta toiminnasta", mikä voi olla lähestulkoon mitä tahansa aina lapsen yksin jättämisestä hyvin valmisteltuun ja elämykselliseen (kaikille sopivaan) päivänavaukseen.

Onneksi Suomen perustuslain kuudennen pykälässä (Yhdenvertaisuus) todetaan selvästi:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Katsomuksellisen taustan perusteella lapsia ei siis saa asettaa koulussa eri asemaan, ja kaikkia lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti. "Muun toiminnan" tulisi siis olla vastaavantasoista ja yhtä juhlavaa, kuin uskonnollisten tilaisuuksien, mutta ei kuitenkaan uskonnollista.

Välillä lehdistä on saanut lukea vastaavista tilanteista. Esimerkiksi vuonna 2008 oli opettaja suositellut pirkanmaalaiselle koululaiselle korvatulppien käyttämistä uskonnollisten aamunavausten ajaksi. Koska tässäkin koulussa päivänavaukset tulivat koulun keskusradiosta, oli sopivan paikan (mihin ei siis kuulu uskonnollinen päivänavaus) löytäminen haasteellista. Lopulta terveydenhoitajan odotushuoneesta oli löytynyt sopiva tila. Artikkelissa opetusneuvos Irmeli Halinen oli kommentoinut tapahtunutta seuraavasti:

Ei ole merkitystä, onko lapsia yksi tai monta, eikä korvaava tilanne saa tuntua rangaistukselta. Se voi olla vaikka kahdenkeskinen keskustelu.

Lasten erottamista omasta perusryhmästä voi tapahtua myös opettajajohtoisen ruokarukoiluttamisen ajaksi. Ruokarukoiluttamiseen liittyvässä Aluehallintoviraston tiedotteessa korostetaan järjestelyjen hienovaraisuutta:

Ruokarukousten laillisuutta on siten arvioitava sen perusteella, miten yksittäiset koulut voivat turvata uskonnonvapautta. Koska mahdolliset ruokarukouksiin osallistumattomille oppilaille tarkoitetut erityisjärjestelyt saattavat vaikuttaa kyseisten oppilaiden sosiaalisiin suhteisiin, tulisi näissä järjestelyissä aina noudattaa hienovaraisuutta.

Aluehallintovirasto olisi voinut myös samalla kertoa, kuinka yksittäistä lasta voidaan kohdella hienovaraisesti päivittäisten ruokarukousten ajan? Tulisiko tämä lapsi joka kerta ruokalaan myöhemmin kuin muut, vai sulkisiko hän korvansa käsillään aina siksi aikaa kun opettaja ruokarukoiluttaa muita lapsia? Oma näkemykseni on, että toimivaa erityisjärjestelyä ei ole tässä tilanteessa lainkaan olemassa (hieman eri asia onkin sitten se, jos luokka on jaettu yhtäsuuriin ryhmiin, jolloin yksittäistä lasta ei eroteta joukosta).

Herääkin kysymys, onko sillä, että uskonnollisesta tilaisuudesta poisjääminen saadaan tuntumaan rangaistukselta, tarkoituksena saada kaikki lapset samaan muottiin ja osallistumaan (opetussuunnitelman ulkopuolisiin) uskonnollisiin tilaisuuksiin?

Ryhmäpaine on myös erittäin merkittävä tekijä. Niin kauan kuin joissain kouluissa on vain yksittäisiä oppilaita, jotka eivät osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin, on heidän todella vaikeaa jäädä pois tilaisuuksista, joihin osallistuu lähes koko muu koulu.

Kouluissa ei liene ryhmästä erottamisen kannalta muita isompia ongelmakohtia kuin uskonnolliset tilaisuudet (koululaisjumalanpalvelukset, uskonnolliset päivänavaukset ja ruokarukoukset). Päivänavaukset olisi helppo laatia aina siten, että ne sopisivat kaikille oppilaille. Opettajajohtoisen ruokarukoiluttamisen taas voisi korvata hetken hiljaisuudella (halukkaat voisivat silloin rukoilla täysin vapaasti). Uskonnolliset tilaisuudet sopisivat hyvin pidettäviksi koulupäivän jälkeen, koska koululla ei ole edes mitään velvollisuutta antaa uskontotuntien ulkopuolista uskontokasvatusta.

Jos koulussa kuitenkin järjestetään sellaisia tilaisuuksia, jotka johtavat yksittäisten oppilaiden erottamiseen omasta perusryhmästä, tulisi opettajien kiinnittää erityistä huomiota tilaisuuksiin osallistumattomien oppilaitten kohteluun sekä rinnakkaisen ohjelman järjestämiseen. Ryhmästä erottaminen ei saa tuntua rangaistukselta!

Timo T. Poranen

Aiheesta muualla:

maanantai 14. toukokuuta 2012

Elämänkatsomustieto oppikirjoissa

Erkki Haapaniemen teksti on julkaistu aiemmin Vapaa Ajattelija -lehdessä numero 2008/1.

Monet koululaisten vanhemmat ovat valitelleet sitä, että heillä ei ole oikein selkeää kuvaa kouluissa annettavasta elämänkatsomustiedon opetuksesta. Itsekin elämänkatsomustiedon opettajana toiminut Erkki Haapaniemi tutustui kouluissa yleisesti käytössä oleviin et-oppikirjoihin ja arvioi niiden sisältöjä.

Elämänkatsomustiedon perusopetuksessa maamme kouluissa on tällä erää noin 14 000 (arvio koskee vuotta 2007, vuonna 2011 elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä oli jo noin 17 000, toim. huom.) oppilasta. Alaluokilla he käyttävät etupäässä Opetushallituksen julkaisemaa kirjaa Miina, Ville ja vintiöt. Yläluokkia varten Edita julkaisi viime vuonna oppikirjan Katse. Lukiolaisilla, joita et-opetuksessa on noin 8 000, on valittavanaan kaksikin kolmiosaista kirjasarjaa, Tammen Dialogi-sarja ja Editan Lukion elämänkatsomustieto – jälkimmäisellä nimikkeinään Hyvä elämä, Hyvä yhteiskunta ja Ihminen totuuden etsijänä.

Hyvä oppikirja pikkuvintiöille

Miina, Ville ja vintiöt on heti hahmotettu pohjimmiltaan aivan akateemisen filosofian perinteisen oppiainejaotuksen pohjalta. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma nimittäin käsittelee, kuten yliopiston filosofian opetuskin, moraalifilosofiaa, yhteiskuntafilosofiaa ja teoreettista filosofiaa erityisissä aihepiireissä. Kirja puolestaan ottaa nämä kaikki systemaattisesti huomioon. Lisäksi tulee psykologiaa ja kulttuurien tuntemusta.

Lähestymistapa on todella perusteellinen ja lapsille sopiva. Kauniissa akvarellikuvissa annetaan mahdollisuus eläytyä tilanteisiin, joista sitten tehdään kysymyksiä, joiden kautta luokassa voidaan saada alkuun keskustelu ja pohdinta.

Kaksi lasta istuu majassaan puussa syömässä voileipää. Ketkä saavat tulla majaasi, kysytään. Miten ystävyys näkyy kuvassa? Seuraavaksi kerrotaan Miinasta ja Villestä. Kuinka tyttö ja poika voivat olla keskenään niin hyviä ystäviä? Ei me tiedetä, mitä kummaa siinä nyt on, kuuluu vastaus. Piirrä kuva ihanneystävästä! Jos on karkkia, on ystäviä!

Vasta monipuolisen omaan kokemukseen yhdistyvien jokapäiväisten tapausten avaamisen jälkeen esitetään taulukon muodossa käyttäytymissääntöjä, joista ensimmäisenä kultainen sääntö. Sitten kysytään mikä taulun ohjeista on tärkein ja mitä on vaikein noudattaa.

Erilaisuus antaa sekin aiheen omaan lukuunsa. Se voi olla valittua, kulttuurierojen tuomaa tai tahtomatta saatua, kuten vaikka vammaisuus. Luonto ja luonnonsuojelu käsitellään perin pohjin, niin hyvin kuin oppilaiden ikäkausi antaa myöten.

Kirja on siis kestävälle perustalle rakennettu ja taitavasti toteutettu. Jos vain kirjasta riippuu, oppimistulokset ovat varmasti hyviä.

Varhaisnuorten oppikirja vaikenee seksuaalikäyttäytymisestä

Yläasteen Katse-kirjassa siirrytään täysin aikuiseen sävyyn ja vaativaan abstraktiin käsittelytapaan. Kirjassa on kolme osastoa: etiikka ja hyvä elämä, kulttuuri, tulevaisuus. Tässä noudatetaan opetussuunnitelmaa. Esipuheessa huomautetaan oppiaineen henkeen kuuluvan, ettei tarvitse pitäytyä tiukasti vain suunnitelmassa.

Huomiota herättääkin, että murrosikäisten oppikirja vaikenee seksuaalikäyttäytymiseen kuuluvista lukemattomista tapakysymyksistä ja moraaliongelmista, paitsi lyhyttä seksuaalivähemmistöjen ja abortin esittelyä. Onko muka normaali sukupuolielämä ongelmatonta, vai halutaanko se jättää kliinisesti terveysopin tunneille?

Hyvässä luokassa tietysti oppilaat pystyvät ottamaan kysymyksiään oma-aloitteisesti esille. Tarkempi seurustelun ja parisuhteen käsittely tulee lukiossa, mutta kaikkihan eivät mene lukioon. Kyllä elämänkatsomustiedon kirjankin pitäisi tähän elämänalueeseen antaa jotain jo peruskoulussa.

Mitä Katse ottaa aiheekseen, se käsitellään kiihkottomasti ja loogisesti, tavalla jonka varmaan hyväksyisi yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Kun kuitenkin moraalin ja yhteiskunnan kiistakysymykset ovat yleensä kuumia, aiheuttavat kovia tunteita arkielämässä ja julkisuudessa esille noustessaan, tästä seuraa, että niiden todenmukainen, väittelyn ja pahimmillaan riidan omainen käsittely jää elämänkatsomustiedossa oppituntien ja opettajan elävöittämiskyvyn varaan. Kirja tarjoaa kyllä mainioita kysymyksiä lähtökohdiksi.

Esimerkiksi uskonnottomien juhlia pohdittaessa tehtäväksi annetaan: Pohtikaa miten erilaisia juhlia pitäisi viettää. Mikä olisi soveliain tapa viettää kansainvälistä naisten päivää? Millaisin menoin sinä haluaisit solmia vakavan parisuhteen? Miten uskonnoton voi viettää niitä juhlia, joilla on Suomessa kristillinen sisältö?

Tällaiset kysymykset ovat todella hyviä postmodernissa yhteiskunnassa, jossa yhteiset rituaalit katoavat, eivätkä yksin siitä syystä, että uskonnollinen pohja murenee, kuten näemme parhaillaan tapahtuvan Suomessa. Meillä murenee tietoyhteiskunnan ja globalisaation paineessa myös perinteinen yhteiskunnallinen työnjako, ja sitä myöten työelämän sääntöpohja. Samoin koulutuksen ja opiskelun arvostus ja halu panostaa siihen ovat kriisissä.

Tutut urheilulajit tahtovat olla kriisissä kun aina uusia keksitään. Asevelvollisuusarmeija ei enää samalla tavalla tarvitse ja vaadi kaikkia poikia riveihinsä kuin ennen. Kulttuurin alueella vanhat suuruudet ovat edelleen juhlinnan kohteina, mutta kysyä voi kuinka Kiveä ja Sibeliusta parhaiten muistetaan kahdenkymmenen vuoden päästä. Kaikki näihin muutoksessa oleviin elämänalueisiin kuuluneet perinteiset juhlat ja rituaalit rapautuvat nekin, joten se joka koulussa oppii kehittelemään omia juhlia, saa hyviä eväitä.

Katse-kirjan etiikkaosasto on selkeästi jaoteltu ja käy aiheensa läpi yksityiskohtaisesti. Se on myös mukana hetken upouusissa kysymyksissä, joiden painoa pitemmällä tähtäimellä ei voi tietää. Laitat ilman lupaa entisen ystäväsi kuvan Irc-galleriaan halventavan ja ironisen nimimerkin taakse. Oikein vai väärin? Perustele vastauksesi seurausetiikan avulla! Liittyykö tapaukseen moraalinen valinta? Pystyykö seurauksista päättelemään teon oikeudenmukaisuuden?

Eettisessä ajattelussa esimerkkien valinta tuo aina runsaudenpulan. Jos kirjaan olisi otettu vain näitä tuoreimpia, olisi voinut syntyä käsitys että moraaliajattelu on pelkkä selviytymisopas nykyviidakossa. Jos olisi otettu vain klassisia, olisi ikään kuin vain kahlattu läpi kulttuurihistoriaa ja kansanperinnettä. Nyt selkiää, että moraali on ensinnäkin löydettävissä, kulttuurifilosofin hahmotettavissa eri aikojen oloista ja tapahtumista. Se on jaettavissa lajeihinsa ajattelun ja toiminnan kulloistenkin perusteiden mukaan. Onko pidetty silmällä velvollisuuksia vai seurauksia? Mutta moraali on myös toiminnan ohje. Se on yhtä hyvin ennakkosuunnittelua kuin jälkiviisautta.

Lukiossa pohja teoreettiselle ajattelulle

Lukiolaisten kirjoista Tammen Dialogi-sarjan teoreettisen ajattelun perusteita esittelevä osa on nimeltään Tiedosta ja maailmankuvasta. Järkiperäisen ajattelun edellytyksiä ja rakenteita arvioidaan yksilön, tieteen ja yhteiskunnan kannalta. Ensiksi peruskysymykset: mitä on olemassa ja millä tavoin? Nämä kaksi kysymystähän muodostavat perinteisesti nimettyinä metafysiikan ja ontologian filosofiset ongelmakentät. Näihin liittyy saumattomasti kysymys mitä voidaan tietää eli epistemologia. Oppikirja tarjoaa siten kunnolla luettuna ja käytettynä lukiolaiselle mainion mahdollisuuden perustavanlaatuisten tietoa organisoivien lähestymistapojen avulla luoda omaan ajatteluun kunnollinen pitävä järjestys.

Nykyinen tietoyhteiskunnaksi sanottu informaatiotulva on helpompi hallita sille, joka osaa asettaa kaiken maailman tiedot sopiviin lokeroihinsa. Tuo tuossa on mielipide tahi arvio, tuo on tutkimuslähtökohta eli hypoteesi, tuo on tieteellinen teoria, tuo on tutkimustulos. Tuo käsite on tilastollinen, tuo humanistisen tutkimuksen teoriakäsite, tuo luonnontieteellinen käsite, tuo propagandan iskulause. Tosiasiahan on, että ihmisaivojen kyky käsitellä tietoa ei aseta meille kovin tiukkoja rajoja, kunhan vain tiedot ovat mielekkäässä suhteessa toisiinsa. Silloin niitä pystytään jäsentämään ja käyttämään tehokkaasti.

Lokerointi ei myöskään tarkoita ajattelun jäykkyyttä. Jäykkyys seuraa usein päin vastoin siitä että lokeroita ei ole tarpeeksi. Ylimääräistä vaivaa ja voimia menee paljon ongelmien tilapäisiin hätähahmotuksiin ja niiden korjailuun, eikä varsinaiseen ajattelutyöhön edes päästä.

Tietenkään terve ajattelu ei ole pelkästään olemista koskevan opin ja rationaalisuuden varassa. Hyvät ihmissuhteet ja tunne-elämä ovat vielä tärkeämpiä. Mutta toimivan kulttuuripersoonallisuuden rakentaminen vaatii myös filosofisia perustaitoja.

Mitä on tiede? Harvalle keski-ikäiselle omat kouluvuodet 1950- tai 1960-luvulla tarjosivat selkeää käsitystä tieteiden jaottelusta ja niiden tyypillisistä tutkimuskohteista. Erityistieteiden ja etenkin luonnontieteiden tutkimustuloksia ja tutkimusmenetelmiä kyllä opeteltiin. Hyvä niinkin, mutta tänään kun elämänkatsomustieto lukiokurssillaan pystyy pätevästi hahmottamaan tieteiden järjestelmän, nykyoppilas on paremmin kotonaan tieteelle ja sen teknisille sovellutuksille perustuvassa nykymaailmassa.

Tieteellisen tiedon ymmärtämiseen kuuluu olennaisesti myös taju sen yhteiskunnallisesta ehdollisuudesta, tiedollisesti monimutkaisesta epävarmuudesta ja edistyvyydestä. Samalla kun tiede etenee, osa siitä aina vanhenee. Politiikassa on usein tapana ajaa sitä tai tätä hanketta tai torjua aloitteita vetoamalla tieteellisiin tuloksiin. Vielä äskettäin luonnonsuojeluvaatimuksia vastustettiin ja yritettiin lykätä sanomalla, että saastumisesta tai lajien vähenemisestä ei ole tieteellisiä todisteita.

Nyt tieteen toimintatavat ymmärtävä lukiolainen näkee tällaisten puolitotuuksien läpi. Jos on osoitettu, että viitakerttusen populaatio jollakin alueella on heikentynyt vahvasti, ei tosin ole osoitettu, että sen elinmahdollisuudet ovat lopullisesti menneet, että ympäristö on niin pahasti tuhoutunut. Hidas tieteellinen tutkimus ei ole kerta kaikkiaan vielä kerinnyt hankkimaan tarpeeksi tietoa tilanteesta. Mutta tutkimuksen keskeneräisyys ei kumoa selkeitä havaintoja. Havaitut tosiseikat, niiden syiden tieteellinen analyysi ja niistä vedettävät toiminnalliset ja poliittiset johtopäätökset ovat eri asioita, vaikka sidoksissa toisiinsa.

Ontologia on hyödyllistä tuleville skeptikoille ja ateisteille, koska siitä näemme, että kristinopin ikiaikojen Jumalan olemassaolo on samaa luokkaa kuin Aku Ankan. Kumpaakaan ei tavata aineellisessa todellisuudessa, mutta molemmista on paljon niin sanottua representaatioita, eli käsityksiä, esityksiä, kuvia ja kertomuksia. Nämä ovat siinä mielessä riippumattomia ihmisyksilöiden henkilökohtaisista tajunnansisällöistä, että niiden olemassaolo jatkuu kulttuurikäytäntöinä. Sukupolvet toisensa jälkeen jatkavat juttua Aku Ankasta. Hän ja Jumala ovat niin sanottuja kulttuuriobjekteja, kuten myös esimerkiksi matematiikan käsitteet. Karl Popperin kolmen maailman ontologiassa ne kuuluvat maailma kolmoseen. Maailma yksi on materia, maailma kaksi on yksilön tajunta.

Oppikirjat asiallisia

Editan lukiosarjan Hyvä yhteiskunta tuntuu sävyltään vähemmän problematisoivan; pikemminkin se on luennoiva. Luennot ovat kuitenkin ajan tasalla ja kattavia, niin yhteiskunnassa kuin yhteiskuntafilosofiassa, joten taitavan opettajan ja kiinnostuneiden oppilaiden käytössä kirja toiminee. Vaikkapa työelämästä voimme lukea seuraavaa: Työ, siinä mielessä kun se on hengissä pysymisen edellytys tai pakko, ei ole ihmisen perustarve tai edes luonnollinen halu. Kaikkea työtä ei enää voida pitää välttämättömänä ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Voidaan väittää perustellusti, että maailmassa jo nyt tehdään liikaa työtä.

Koska kaikki työnteko muokkaa ympäristöämme, on ympäristönsuojelun kannalta toivottavaa että työntekoa voitaisiin vähentää. Heureka! Kunpa tämä ilosanoma joskus leviäisi suoritusyhteiskuntaamme. Aivan toistahan kuulemme päivästä päivään kaikilla aalloilla. Ei tahdota tunnustaa että toisten työ on välttämättömämpää kuin toisten, esimerkiksi sairaanhoito tärkeämpää kuin teiden kunnossapito.

Yhteiskuntaoppi on ainakin tässä reilusti ja ilahduttavasti edellä vielä modernissa edistysuskossa ja laajentumisajattelussa kiinni olevia yhteiskunnallisia käytäntöjä – ja niitä puolustavien eri tahoilla toimittamia liturgioita.

Ylipäätään kaikki nämä kouluissa suositut kirjat ovat ammattimaisesti toimitettuja, kuvitettuja, taitettuja ja painettuja, voi sanoa erinomaisia. Vähempi ei nykykoululaiselle riittäisikään. Kirjoittajien joukossa on tunnettuja vapaa-ajattelijoita ja yliopiston professoreita. Hyvin ovat siis pullat uunissa kirjojen osalta elämänkatsomustiedossa.

Toinen kysymys on kuinka paljon voimia raskaassa koulutyössä oppilailta riittää kriittiseen ajatteluun. Usein kuultu kysymys heikompien oppilaiden taholta on ollut: Mitä tästä on hyötyä? Suorittavaa tehokkuutta ja aineellista hyvää hankkivaa päämäärätietoisuutta ylistävä kulttuurimme ei ainakaan kansalaistasolla kannusta ajattelua; ei kannusta ja jopa saattaa sen epäluulon alaiseksi – se voi jarruttaa toimintaa ja bisnestä.

Huvittava todistus nykytilanteen puolustamisen arvoisesta tasosta on vertailu vuonna 1965 julkaistuun koululaisen siveysoppiin nimeltä Oikein vai väärin. Sisällöltään sinänsä monipuolinen ja kaunokirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa hyvin esille tuova kirja paljastaa aikansa pikkuporvarillisen asenteellisuuden. Tuon vuosikymmenen tunnettu kulttuuriradikalismi ja edistyksellisyys loistaa poissaolollaan. Lähestymistapaa kuvaavat lukujen otsikot: Reipas ja hyväntuulinen, Järjestys se olla pitää, Hyvä sydän on kultaa, Tahtoelämän kehittäminen, Juoruilu on vahingollista.

Oppikirja näkyy tuolloin olleen jäljessä yhteiskuntakehityksestä, päin vastoin kuin tänään. Toisaalta on ehkä nyt enää vaikea tajutakaan, miten yhtenäinen ja ongelmaton Suomi tuolloin taisi olla. Tai ainakin yhteisesti tunnustettujen arvojen alue oli huomattavasti laajempi kuin nyt. Minkä sille voi. Maailmasta on tullut monimutkaisempi. Elämänkatsomustiedon oppikirjat selittävät uutta tilannetta hyvin.

Erkki Haapaniemi

torstai 10. toukokuuta 2012

ET-opetusta kaikille!

Suvi Auvisen toimittama uutinen on julkaistu aiemmin Vapaa Ajattelija -lehdessä numero 2012/1.

Joskus pieni ihminen saattaa voida vaikuttaa asioihin suuren koneiston sisällä. Yhdeksäsluokkalainen tyttö toivoi työelämään tutustumisjaksollaan eduskunnassa kaikille mahdollisuutta valita uskonnon sijaan elämänkatsomustieto. Toive johti kirjalliseen kysymykseen ja opetusministerin vastaukseen.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto kirjoitti blogissaan alkuvuodesta 2012 kokemuksestaan viime syksyltä. Alanko-Kahiluodolla oli työharjoittelussa yhdeksäsluokkalainen tyttö, joka hakeutui eduskuntaan suorittamaan opinto-ohjaukseen kuuluvaa työelämään tutustumisjaksoa. Alanko-Kahiluoto oli kysynyt harjoittelijaltaan, olisiko tällä mielessä epäkohta, johon tämä haluaisi eduskunnassa puuttua. Harjoittelija halusi nostaa esiin kysymyksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opiskelijoiden yhdenvertaisuudesta.

Alanko-Kahiluoto kirjoittaa blogissaan aiheesta seuraavasti: ”Kukaan ei ole Suomessa velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Perustuslaki koskettaa meistä jokaista, myös alaikäistä lasta ja nuorta. Suomessa on kuitenkin valtionkirkko. Tämän vuoksi myös kirkkoon kuuluvan oppilaan on pakko osallistua uskonnon opetukseen, vaikka haluaisi valita elämänkatsomustiedon. Peruskoululaisen ja lukiolaisen on Suomessa osallistuttava uskonnon opetukseen, ellei sitten eroa kirkosta, johon alaikäinen tarvitsee huoltajansa suostumuksen. Siten todellinen uskonnonvapaus riippuu pitkälti vanhemmista. Kirkkoon kuuluvankin tulisi kuitenkin saada opiskella elämänkatsomustietoa niin halutessaan. Kirkkoon kuulumaton saa nimittäin itse valita, osallistuuko uskonnon vai elämänkatsomustiedon opetukseen. Sama valinnanvapaus tulisi olla kirkkoon kuuluvalla.

Alanko-Kahiluoto valmisteli harjoittelijansa kanssa kirjallisen kysymyksen, jossa opetusministeri Jukka Gustafssonilta kysyttiin voisi tällä hallituskaudella tehtävän perusopetuksen tuntijaon uudistamisen yhteydessä ottaa esille elämänkatsomustiedon ja uskonnon opiskelijoiden yhdenvertaisuuden, ja voisiko lainsäädäntöä uudistaa siten, että kirkkoon kuuluva oppilas voisi osallistua myös elämänkatsomustiedon opetukseen eroamatta kirkosta.

Vastauksessaan Gustafsson kirjoittaa: ”Asia on keskeinen oppilaiden uskonnonvapauden toteutumisen näkökulmasta. Asiasta käydyn keskustelun valossa on syytä tarkastella perusteellisesti uudestaan onko tarkoituksenmukaista tai perusteltua rajoittaa kirkkoon kuuluvien oppilaiden oikeutta osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen ja heidän vanhempiensa oikeutta valita lapsellensa opetettava katsomusaine.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan parhaillaan perusopetuksen tavoitteita ja tuntijakoa. Yhtenä tavoitteista on vahvistaa arvokasvatusta, johon elämänkatsomustieto olisi hyvä oppiaine. Alanko-Kahiluoto päättää tekstinsä seuraavasti: ”ET antaa oppilaalle aineksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Elämänkatsomustiedon muuttaminen valinnaiseksi oppiaineeksi olisi edistysaskel kohti arvoiltaan suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa.

Suvi Auvinen

Lähteet:

lauantai 5. toukokuuta 2012

ET:n "esihistoriaa"

Lasse Pylkin teksti on julkaistu aiemmin Vapaa Ajattelija -lehdessä numero 2012/1.

Ruotsinvallan aikana hallitusmuoto perustui vankasti uskonnolle, kristinuskolle. Näin oli myös Suomessa aina itsenäistymiseen asti. Valistus toi 1800-luvun lopulla mukanaan ajatuksen uskonnon vapaudesta. Esimerkiksi Minna Canth ja eräät muut halusivat perustaa järjestön, jonka nimeksi aiottiin Yhdistys Uskonnonvapautta ja Suvaitsevuutta Varten. Anomus hylättiin.

1903 perustetun Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen yhtenä päätavoitteena oli valtion ja kirkon ero toisistaan. Muitakin samaa ajavia yhdistyksiä perustettiin, mm. opiskelijayhdistys Prometheus. Haluttiin luopua pakollisesta uskonnonopetuksesta. Suurlakon 1905 jälkeen perustettiinkin uskonnonvapauskomitea, jonka tehtävänä oli uskonnonvapauslain valmisteleminen. Komitea ei keisarillisessa Suomessa saanut tehdä työtään.

Itsenäisyyden alkuaikoja: uskonnonhistoriaa ja siveysoppia

Vuonna 1917 Uskonnonvapauskomitea esitti, että uskonnonhistoriaa opetettaisiin tunnustuksettomana ja että sen rinnalla opetetaan siveysoppia. Laki uskonnonvapaudesta astuikin voimaan 1923. Uskonnonopetuksesta siinä säädettiin seuraavaa:

Jos uskonnonopetusta valtion tai kunnan ylläpitämässä tai avustamassa kansakoulussa, oppikoulussa tai muussa oppilaitoksessa annetaan jonkun uskontokunnan opin mukaan, on oppilas, joka kuuluu toiseen uskontokuntaan tai joka ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, edusmiehen vaatimuksesta vapautettava sellaisesta uskonnonopetuksesta.

Asia sai kuitenkin heti ankaraa vastustusta kirkollisissa piireissä. Pelättiin kansan siveellisyyden kärsivän, jos kaikille ei opeteta kristillisyyteen perustuvaa pakollista siveysoppia. Myös poliittiset puolueet vastustivat sitä.

1922 valtioneuvosto antoi esityksen laiksi uudesta kansakoulusta. Sen mukaan siveysoppi olisi ollut pakollinen oppiaine niille, jotka eivät osallistu uskonnonopetukseen.

Esitys ei mennyt läpi, mutta 1923 säädettiin laki kansakoulun perusteista, jossa oppiaineesta käytettiin nimeä uskonnonhistoria ja siveysoppi. Kirkkoon kuuluvat opiskelivat pakollista uskontoa. Sen mukaisesti katsomusopetus Suomessa sitten järjestettiin seitsemän vuosikymmenen ajan.

Opetussuunnitelmat kuitenkin edelleen heijastivat vahvasti yhteiskunnan evankelisluterilaisuutta. Katsottiin, että uskontokuntiin kuulumattomien opetuksen oli avarrettava oppilaiden henkistä näköpiiriä perehdyttämällä heitä uskonnollisen elämän muotoihin ja arvoihin. Opetus oli uskontokeskeistä, eikä uskonnottomia elämänkatsomuksia ollut olemassa.

1957 oppiaineen nimi muutettiin uskontojen historiaksi ja siveysopiksi. Peruskouluun siirryttäessä oppiaineella oli kuitenkin merkitystä. Lainsäädännössä ja opetussuunnitelmissa oli otettava huomioon myös uskonnoton katsomusopetus.

ET:n uudempi historia

1964 asetettu Peruskoulukomitea esitti oppiaineluetteloon uskontoa, uskontojen historiaa ja siveysoppia. 1967 eduskunnalle annettiinkin esitys laiksi koulujärjestelmän perusteista. Se ehdotti yhteisten oppiaineiden luetteloon siveysoppia. Uskonnonopetuksesta vapautetuille opetettaisiin uskontojen historiaa. Kun kiista itsenäisestä siveysopista olisi viivästyttänyt peruskoulun puitelain hyväksymistä, sivistysvaliokunta esitti kansakoulusta tuttua mallia, jossa siveysoppi oli yhdistetty uskonnonhistorian opetukseen. Niinpä uskonnonopetuksesta vapautetuille säädettiin oppiaine uskonnonhistoria ja siveysoppi.

Monet halusivat yhä, että uskonnonhistoria ja siveysoppi pohjautuisi edelleen tunnustukselliseen kristilliseen aineistoon. Tämä herätti kiivasta keskustelua, ja 1972 asetettiin työryhmä muuttamaan aineen opettajan opasta vähemmän tunnustukselliseen suuntaan.

Kantelu YK:n ihmisoikeuskomitealle

Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Erkki Hartikainen teki 1978 YK:n ihmisoikeuskomitealle kantelun peruskoulun uskontojen historian ja siveysopin opetussuunnitelmasta. Komitea ratkaisi kantelun Hartikaisen eduksi 1981 todeten mm.:

Sopimusvaltio myöntää, että vaikeuksia on syntynyt nykyisen opetussuunnitelman (joka näyttää ainakin osaksi olevan uskonnollinen) toteuttamisessa, mutta komitea uskoo, että ongelmien ratkaisemiseksi on ryhdytty asianmukaisiin toimiin, eikä näe mitään syytä päätellä, ettei niitä saataisi ratkaistuiksi yleissopimuksen 18. artiklan 4. kohdan vaatimusten mukaisesti nykyisten lakien puitteissa.

Vuonna 1981 aikaan saatiinkin ensimmäinen tunnustukseton uskonnonhistorian oppimäärä. Oleellisena osana siinä oli yleishumanistista etiikkaa ilman sidosta uskontoon.

Elämänkatsomustiedon opetus alkaa

Koko 1980-luvun alun käytiin keskustelua uskonnonhistoria-nimisen oppiaineen nimestä ja sisällöstä. Esillä olivat nimet uskontotieto, etiikka sekä elämänkatsomustieto. Etiikkaa oli esitetty myös sekä peruskoulun että lukion oppiaineeksi. Perusteluksi uskonto-sanan poistamiseksi nimestä esitettiin, että suurin osa aineen oppilaista tuli kodeista, joissa huoltajat olivat uskonnottomia. Siksi opetuksen sisällönkin tulisi olla katsomuksellisesti puolueetonta ja oppiaineen nimeksi sopisi etiikka tai elämänkatsomustieto.

Vapaa-ajattelijain liiton kanta oli, että tunnustukselliselle uskontojen opetukselle vaihtoehtoinen oppiaine rajattaisiin laissa koskemaan vain uskonnottomia oppilaita.

1983 hyväksyttiin uudet koululait. Niiden §:ssä 13 säädetään: Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.

Elämänkatsomustiedon oppimäärä vahvistettiin 1985. Näin oli ET saanut virallisen aseman.

Lähteet:

  • Et-opetus.fi
  • Pekka Elo & Jaakko Linnankivi: Et-opetuksen historiasta: Oikeuden ja kohtuuden tiellä (FETO)
  • Wikipedia
Lasse Pylkki

maanantai 30. huhtikuuta 2012

ET oppiaineena

Eero Salmenkiven teksti on julkaistu aiemmin Vapaa Ajattelija -lehdessä numero 2012/1.

ET koulukasvatuksen keskiössä

ET on uskonnottomien rinnakkaisaine uskonnolle. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ”katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina”, joten mitään yliluonnollisia voimia ei oppiaineessa oleteta todellisiksi. Näinhän ei toki – uskontoa lukuun ottamatta – tehdä muissakaan koulun oppiaineissa. Esimerkiksi kemiassa tai historiassa selitys, että asia tapahtui, koska jumala puutui ihmeen kautta tapahtumiin, ei ole hyväksyttävä vastaus. Siten ET ei lähtökohdiltaan eroa useimmista koulun oppiaineista. Uskontokuntiin kuulumattomuus ei myöskään sinänsä ole mikään katsomus, ja erilaisia uskonnottomia katsomuksia on monenlaisia, joten oppiaineessa ei ole opeteta mitään erityistä maailmankatsomusta. Tämän takia ja koska humanistiseen perinteeseen liittyvät eettiset ohjeet ovat hyvin yleispäteviä ja kaikille sopivia, oppiainetta on kehitetty yleiskasvatukselliseen suuntaan.

ET:ssä opetetaan katsomuksellista yleissivistystä ja hyvää elämää edistäviä taitoja, kuten toisen huomioon ottamista ja eettisen ajattelun taitoja. Jotta oppiaine ei muodostuisi oppilaiden aivopesuksi jonkinlaiseen tulkintaan nyky-Suomen arvomaailmasta, Suomen virallisesti hyväksymät kansainväliset eettiset periaatteet ovat oppiaineessa erityisen keskeisessä roolissa. Näistä ensisijaisena voi pitää ihmisoikeusetiikkaa – onhan ET itsekin tavallaan omantunnonvapauden ilmaus, joka sai kehitykselleen pontta Erkki Hartikaisen vuonna 1978 YK:lle tekemästä ihmisoikeuskantelusta. Muita periaatteita ovat demokratia, rauha ja suvaitsevaisuus. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteista lähtien keskeiseen asemaan on noussut myös kestävä kehitys.

Koska ET:ssä opetetaan juuri niitä asioita, joihin Suomi on kansainvälisesti sitoutunut ja joita maassa on pidetty kasvatuksellisesti arvokkaimpina, ET:n opetus on hyvin lähellä opetussuunnitelman arvoperustan opettamista. Siten oppiainetta voi vähäisestä oppilasmäärästään huolimatta pitää maamme yleissivistävän koulutuksen kasvatuksellisesti keskeisimpänä oppiaineena.

ET:n opetus

ET:ssä ei siis opeteta mitään erityistä katsomusta tai perinnettä. ET:n tavoitteena on kehittää oppilaan omaa identiteettiä ja katsomusta. Tämä merkitsee lähtemistä oppilaan omasta maailmasta ja oppilaan oman arvoja ja asenteita koskevan pohdinnan herättämistä ja tukemista. Oppilaslähtöisyydessään ET edustaakin nykyaikaisen kasvatustieteen ja suomalaisen perusopetuksen parasta perinnettä.

Perusopetuksen alaluokilla oppilaan maailmasta lähteminen merkitsee arkipäivän ongelmien käsittelemistä keskustelun, tarinoiden ja pohdinnan keinoin. Kansainvälisesti tällaista pohtivaa arvo- ja asennekasvatusta on edustanut erityisesti ns. filosofiaa lapsille -liike. Siksi elämänkatsomustiedon opetuksella on myös alimmilla luokilla ollut läheinen suhde filosofointiin. Perusopetuksessa tämä ei tarkoita mitään filosofian perinteen muistiin painamista vaan avointa keskustelua ja pohdiskelua.

Perusopetuksen ylimmillä luokilla ja lukiossa mukaan tulee katsomuksellisen yleissivistyksen ja arvostelukyvyn laajentaminen perehtymällä erilaisiin katsomuksiin ja moraalipohdintoihin. Koska lukiossa filosofia on erillinen oppiaine, on ET:tä erityisesti 2003 opetussuunnitelman perusteissa profiloitu toisaalta nuoren omakohtaiseen elämänkatsomukselliseen etsintään, toisaalta erilaisiin kulttuurintutkimuksen alueisiin, kuten antropologiaan.

Opettajalle ET-keskustelujen johtaminen asettaa melko suuria vaatimuksia. Opettajan tulee olla avoin kuuntelemaan lasten ja nuorten mielipiteitä. Tämä avoimuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä. Niin keskustelussa kuin käytännön toiminnassakin toisia pitää kunnioittaa eikä heitä saa vahingoittaa. Opettajan tehtävänä on lapsen ja nuoren omista lähtökohdista saada hänet tunnistamaan opetussuunnitelman arvoperusta sekä ymmärtämään esimerkiksi suvaitsevaisuuden ja demokratian arvo ja niiden puolesta esitetyt perustelut. Koska ET:n opetusjärjestelyissä ja opettajien pätevyydessä on paljon parannettavaa, edellä mainitut ja opetussuunnitelmatasolla ilmeiset ET:n vahvuudet eivät valitettavasti aina toteudu oppiaineen opetuksessa käytännön tasolla.

Kirjoittaja FT Eero Salmenkivi toimii ET:n ja filosofian didaktiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Elämänkatsomustietoa alakoulussa IX

Keskeisiä sisältöjä:
  • toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen
  • hyvä, oikean ja väärän erottaminen
  • ystävyyden merkitys elämässä
  • oikeudenmukaisuus
  • hyvä elämä.
Otan työkaluksi Timo Parvelan kirjan Onnenpyörä. Luen sitä muutama luku kerrallaan ja samalla jokainen tekee isoa piirrosta ohjeitteni mukaan. Tuntien lopussa leikimme, leikeille on jäänyt aivan liian vähän aikaa viime kuukausina.

Leikkejä: Toisella tunnilla jatkamme Lasten lakioppia. Sen lisäksi käyn läpi Helinä Rautavaaran museon julkaisemaa kirjasta Afrikan tähti – pelilaudan kääntöpuoli, siinä annetaan paljon asiatietoa Afrikasta.

Viikko 10 Jos tarvitaan päivänavausta, aiheena on Rasismin vastainen päivä.
Kirjasta s. 8-20
Onnenpyörä: Olisitko toiminut samoin kuin Pii? Perustelut?
Omena: Poikien nimet: Pii, alkuaine, jota on esim. kivessä ja lasissa, Argon on jalokaasu. Miksi kirjailija on valinnut tällaiset nimet? Onko kertomus oikeudenmukainen? Mikä tarinassa todistaa, että pojat ovat ystäviä?
Piirretään omenapuu ja kirjoitetaan sen yläpuolelle: Jotkut asiat tuovat hetken onnen, niihin pitää tarttua!

Viikko 11
s.22-34
Honkkelit: Miten sadun voi selittää? Joku asia on toiselle tärkeämpi kuin toiselle.
Kivi: Oliko kivi onnenkivi? Miten se muutti Piin päivän? Onko amuleteilla merkitystä?
Honkkelit: Mikä oli honkkelien elämän tarkoitus? Kannattaisiko heidän muuttaa tavoitteitaan? Millaisia tavoitteita itse olet asettanut elämällesi? Piirretään virta ja honkkelit.

Viikko 12
s. 35-43
Mahdollinen ystävä: Mikä yhdisti Piitä ja unnia? Pullo: Mikä sai kalakin ponnistelemaan kovasti? Miksi? Millaiset asiat saavat sinut ponnistelemaan kovasti? Piirretään kivi ja pulloposti.

Viikko 13
s. 44-55
Tehtävä: Mikä oli kalakin uusi tehtävä? Miksi se koki sen niin tärkeänä? Mitä tarkoittaa ”elämäntehtävä”. Toiset: Onko toisten onni tärkeämpää kuin oma onni?
Keinulauta: Miten unni suhtautui Piin ja Argonin ystävyyteen? Mitä voimme siitä oppia?
Pesä: Miten kalakki aikoi saada yhteyden Onniin? Piirretään järvi ja kalakki kivellään sekä omenapuun yläpuolelle keinulauta.

Viikko 14 pitkäperjantai

Viikko 15
päivänavausaiheena Kansainvälinen Reilun kaupan päivä
s. 56-65
Tuoli: Miksi valintojen teko on tärkeää
Sydän: Mitä mieltä olet poikien tavasta lohduttaa Onnia? Miten itse olisit toiminut? Milloin ikävöinti on hyvä tapa toimia, milloin ei? Piirretään haitaroita taivaalle.

Viikko 16
s. 66-74
Mikä oli Onnin yllätys? Miksi kannattaa rohkeasti kokeilla uusia asioita? Mitä muita onnellisia asioita tarinassa tapahtui? Mikä jäi parhaiten mieleesi?

Viikko 17
Retki Vapriikin Lintu-näyttelyyn.

Toukokuussa rakennan tuntini seuraavien teemojen ympärille:
Suomi puhtaaksi päivässä -haaste toukokuussa
9.5. Eurooppa-päivä
9.5. Kansainvälinen Reilun kaupan päivä, Tampereen Reilun kaupan kaupunki 4 vuotta
22.5. Luonnon monimuotoisuuden päivä
5.-13.5. Valtakunnallinen Pyöräilyviikko

Satu Arjanne

tiistai 17. tammikuuta 2012

Kirjaesittely: Etiikkaa elämänkatsomustietoon

Etiikkaa elämänkatsomustietoon (WSOYpro, nyk. Sanoma Pro) on uusi, vuonna 2011 julkaistu oppikirja elämänkatsomustietoon. Se on suunnattu yläluokille opetussuunnitelman Etiikka ja hyvä elämä–opintokokonaisuuden opiskeluun. Kirjan ensimmäisessä luvussa esitellään etiikan keskeiset käsitteet ja teoriat, minkä jälkeen niitä sovelletaan etiikan eri osa-alueille. Oppikirjassa tarkastellaan ihmisoikeusetiikkaa ja lapsen oikeuksia, ihmisenä olemiseen ja hyvään elämään liittyviä kysymyksiä, elämänkaaren etiikkaa sekä yhteiskunta-, ympäristö- ja eläinetiikkaa.

Etiikkaa elämänkatsomustietoon–oppikirjan tekijät, Kristiina Holm, Mari Kronlund, Jarno Parviola ja Riitta Vaaramo, ovat yläkoulun aineenopettajia, joille nuorten arki ja oppimiseen liittyvät asiat ovat tuttuja. Oppikirja onkin suunniteltu mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi niin oppilaalle kuin opettajalle. Tähän on tähdätty esimerkiksi sillä, että kappaleet etenevät aukeamittain. Näin tietyt teemat eivät juokse pieninä palasina usealle sivulle vaan oppilaan on helppo hahmottaa ne kokonaisuuksina. Kirjan selkeyttä lisää osaltaan se, että tekstissä on vain kaksi otsikkotasoa. Lisäksi kappaleissa keskeiset käsitteet on lihavoitu ja niiden merkitys selitetty käytön yhteydessä. Käsitteet selityksineen löytyvät myös hakemistosta kirjan takaa.

Oppikirjan eräs keskeinen elementti on visuaalisuus. Värikuvat ovat innostavia ja ajatuksia herättäviä. Kuvat täydentävät kappaleiden asiasisältöjä ja niiden yhteyteen on laadittu informatiiviset kuvatekstit. Kukin luku alkaa suurella valokuvalla, ja kuvateksti orientoi aiheeseen esimerkiksi kysymyksen avulla. Luvut päättyvät tehtäviin, joiden joukosta löytyy myös kuvan tulkintatehtäviä. Opettaja voi käyttää tehtäviä niin oppitunnilla kuin kotitehtävinäkin. Vastausesimerkit oppikirjan tehtäviin ovat opettajan aineistossa.

Oppikirjan kirjoitusvaiheessa tekstiä luetutettiin yläkoululaisilla. Esimerkiksi omat 8. luokan elämänkatsomustiedon oppilaani antoivat palautetta kirjan luvuista. Tätä arvokasta tietoa hyödynnettiin niin, että kirjan teksti olisi nuorelle lukijalle mahdollisimman selkeää ja johdonmukaista sekä ikätason mukaista.

Etiikkaa elämänkatsomustietoon–kirjan sisällöt voi opettaa esimerkiksi siten, että yhtä aukeamaa kohden varaa yhden oppitunnin. Toisaalta opettaja voi myös nostaa yhdellä aukeamalla esitellyistä useista asioista yhden aiheen tarkempaan tuntikohtaiseen käsittelyyn, kuten vaikkapa Ihminen ja etiikka–luvusta ihmissuhteiden merkityksen moraalin kehitykselle, tai Elämänkaaren etiikka–luvusta abortin tai eutanasian. Sisältöjä on helppo rikastuttaa monipuolisella opettajan aineistolla, jonka kirjan käyttöön ottava opettaja saa sähköisenä versiona. Opettajan materiaali on navigoitava: sen selaaminen ja osiosta toiseen siirtyminen on helppoa. Aineiston voi myös tallentaa omalle koneelleen.

Etiikkaa elämänkatsomustietoon - Opettajan aineisto tarjoaa runsaasti tuntimateriaalia ja apua arviointiin. Jokaista kirjan lukua vastaava opettajan materiaalin luku sisältää kolme osiota: 1) Oppikirjan kuvien taustatietoa, 2) Tuntimateriaalia ja 3) Arvioinnin avuksi. Osa oppikirjan kuvista on taustoitettu ja niistä löytyy kysymyksiä tai tehtäviä, joita opettaja voi hyödyntää opetuskeskustelussa. Tuntimateriaalia–osio puolestaan sisältää esimerkiksi kalvopohjia, lisätekstejä sekä yksilö-, pari- ja ryhmätöitä. Niiden avulla opettaja voi laajentaa oppikirjan teemoja oppilaiden tason ja opiskelunopeuden mukaan. Arvioinnin avuksi–osiosta löytyvät jokaiseen lukuun kertausveikkaukset sekä kirjalliset läksynkuulustelut. Tämän oppaan avulla opettaja pystyy opettamaan käsiteltävistä sisällöistä perustiedot sekä syventämään ja eriyttämään opetustaan. Opettajan aineistosta löytyvät ohjeet myös kurssilla mahdollisesti tehtävää etiikan esitelmää varten.

Kirjan tekijät toivottavat elämänkatsomustiedon opettajille antoisia etiikan oppitunteja!


Kristiina Holm
Kirjan tekijä
ET:n opettaja, Helsingin normaalilyseo

perjantai 13. tammikuuta 2012

Elämänkatsomustietoa alakoulussa VIII

Rakennan et-tunnit talvilomaan asti seuraaviin sisältöihin:

Ihminen ja maailma
  • Ympäristö ja luonto, eloton ja elävä, kauneus luonnossa
  • luonnon tulevaisuus ja kestävä kehitys,
  • maailmanperintö ja ympäristö.

Olen tehnyt tähän aihepiiriin liittyvää oppimateriaalia Kustannusosakeyhtiö Otavalle. En saa jakaa materiaalia, joten kirjaan tähän vain oppituntieni aiheet. Lisämateriaalina käytän Reetta Niemelän kirjaa Sivusipuli (Otava), siinä on aihepiiriin liittyviä runoja ja satuja.

Viikko 2 Päivänavaus: Pallo on meillä, yleiskatsaus siihen, mitä on tulossa. Mitä on kestävä tulevaisuus (energian säästö, järkevä liikkuminen, veden säästö ja lajittelu käsitellään ympäristötiedossa, biologiassa ja fysiikka-kemiassa, tässä vain viittaan niihin). Koristelemme paperikannet monisteille, joita jaan jakson aikana.

Viikko 3 Tuunaan tavaroita.

Viikko 4 Roska päivässä –liike, ympäristömerkit.

Viikko 5 Päivänavaus Ystävänpäivä
Turhakkeita vuosien varrelta (Suomen Luonto –lehden äänestyksiä).

Viikko 6 Suojelen luontoa (uhanlaisten eläinten elämää Suomessa, WWF:n sivuilta löytyy hyvää materiaalia esim. ahmasta, sudesta, naalista, liito-oravasta, saimaannorpasta).

Viikko 7 Minä ja muut, maailmanperintö ja ympäristö (sosiaalinen ja kulttuurinen kestävä tulevaisuus).

Viikko 8 Retki luontoon tai Vapriikin luonnontieteelliseen museoon, 2 h.

Toisella Tunnilla opiskelemme jälleen Nuorten lakikirjaa (Talentum). Kuudennen luokan oppilas tekee siitä muistiinpanoja ja pidän siitä hänelle kokeen keväämmällä.

Viikko 9 Talviloma.

Satu Arjanne

tiistai 10. tammikuuta 2012

Uskonnoton joulujuhla päiväkodissa

Et-opetus.fi-blogin lukija Satu K. on lähettänyt meille kertomuksen lapsensa päiväkodin joulujuhlasta.

et-opetus.fi -blogin toimitus


Uskonnoton joulujuhla päiväkodissa


Lasteni ollessa päiväkodissa vein tyttäreni ryhmän tädeille lasteni kirjan Matka joulun taloon. Kerroin, kuinka mukavia jouluaiheisia tarinoita kirjassa on ja ne sopivat kaikille lapsille. Lopulta ryhmän tädit päättivätkin järjestää joulujuhlan kirjan saman nimisen tarinan mukaisesti.

Tarinassa pienet tontut haluavat kiireellä päästä jouluun, mutta Tuomas-tonttu vanhempana ja viisaampana lähtee pikkutonttujen opastajaksi ja näyttää mitä kaikkea pitää tehdä, ennen kuin joulu voi tulla. Juhlassa joka ryhmällä oli oma pisteensä, missä valmistauduttiin joulun tuloon ja vanhemmat saivat lapsineen kulkea ryhmissä omaan tahtiin. Ainoastaan tarina yhdessä ryhmässä aloitettin aina tiettyyn aikaan. Hiljentymisen ja cd:n kuuntelun lisäksi ryhmissä koristeltiin kynttilöitä, "paketoitiin lahjoja" eli tehtiin kuusenkoristeet ja laulettiin porukalla joululauluja. Ja niin kaikki oli valmista joulun tuloon.

Juhla oli kaikkien mielestä oikein mukava, lämmin ja tunnelmallinen. Erityisesti pidettiin siitä, että oli toiminnallisuutta penkissä istumisen sijaan ja juhlasta jäi konkreettisia muistoja kotiin vietäviksi.

Lisää tietoa: