perjantai 20. marraskuuta 2009

Filosofiaa lapsille & nuorille - kirjaesittely

Ajatteleminen on lasten oikeus - näin mainostaa Niin & Näin uutta Ajattelutaidot -kirjasarjaa. Kirjasarjan tarkoituksena on avata filosofisia kysymyksiä ja elävää ajattelua erityisesti nuorille. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt mm. Sokrates koulussa. Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistäminen opetuksessa (niin & näin, 2008).

Kirjasarjan kirjat sopivat hyvin peruskoulun ja lukion opettajien tukimateriaaliksi ajattelu- ja keskustelutaitojen opettamiseen eri oppiaineissa. Erityisesti kirjat soveltuvat peruskoulussa elämänkatsomustiedon ja äidinkielen, sekä lukiossa myös filosofian, opetukseen.

Monet yhdistävät filosofian pitkiin luetteloihin kuuluisista ajattelijoista ja heidän kirjoituksista. On kuitenkin muistettava, että filosofia on akateeminen tieteenala, jonka parissa tutkitaan mm. etiikkaa (tutkimusala, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää, hyvää elämää sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta), logiikkaa (päättelyä), metafysiikkaa (olemassaoloa, olevaisen olemusta), estetiikkaa (kauneutta) ja epistemologiaa (tietoa, mitä voimme tietää ja miten).

Jo neljän-viiden vuoden ikäiset lapset voivat pohtia heidän omien, ystäviensä sekä aikuisten tekojen hyvyyttä (onko tuo reilua? mitä tarkoittaa olla hyvä?) tai käyttävät päättelysääntöjä perustellessaan erilaisia asioita (pihalla sataa, puen sadevaatteet koska muuten kastun). Yhtenä perusteena lasten johdattelemiseksi filosofiaan onkin se, että lapsilla on jo runsaasti kokemusta filosofiasta. Toisena perusteena voidaan pitää tavoitetta kasvattaa lapsista järkeviä, toisin sanoen opettaa heidän ajattelemaan järkevästi. Lisäksi filosofia (filosofiahan oli tieteenala joka tutkii etiikkaa!) toimii hyvänä lähtökohtana lasten arvokasvatukseen. Filosofian avulla lapset voidaan johdattaa pohtimaan yhdessä heitä askarruttavia kysymyksiä, tämä edesauttaa luokan ja koko koulun yhteisöllisyyden kehittymistä.

Filosofian on usein ajateltu olevan liian vaikeaa lapsille. IAPC:n (Institute for the Advancement of Philosophy for Children, Montclair State University) vuodesta 1974 jatkunut työ on kuitenkin osoittanut, että nuoret eivät ole ainoastaan kyvykkäitä filosofoimaan, vaan he myös tarvitsevat ja arvostavat sitä samoista syistä kuin aikuiset. Filosofia tarjoaa lapsille mahdollisuuden lähteä tutkimaan käsitteitä kuten totuus, kauneus, hyvyys ja reiluus. Näiden asioiden pohtiminen ei näy kovinkaan hyvin suomalaisen peruskoulun oppiaineiden opetussuunnitelmissa.

Eurooppalaisen filosofian seuran kustantama ja Jarkko S. Tuusvuoren suomentama, Maughn Gregoryn (toim.) Filosofiaa lapsille & nuorille - käytännön käsikirja, 135 sivua, on tervetullut lisä nuorille tarkoitettuun filosofian opetukseen. Aiemmin samasta aihepiiristä on suomennettu mm. Mathew Lippmanin filosofiaa lapsille sarjan kirjat Elfie, Kim ja Jonna, Harri sekä Liisa -kirjat.

Filosofiaa lapsille & nuorille -kirja lähtee liikkeelle johdatuksesta lapsille sopivaan filosofiaan, sekä esittelee Mathew Lipmanin kehittämän P4C (Philophy for Children) - ohjelman.

Kirjan toisessa luvussa (Filosofisen tutkailun yhteisö) tutustutaan tapoihin, joilla opettaja voi ohjata keskustelua erilaisissa opetustilanteissa. Kolmannessa luvussa tutustutaan tarkemmin filosofian käyttöön koulumaailmassa ja käydään läpi esimerkkejä esiopetukseen sekä alaluokille soveltuvista keskustelun aiheista ja toimintatavoista.

Neljännessä luvussa (Lapsille tarkoitetun filosofian arviointia) esitellään arvointiin liittyviä asioita eri-ikäisten oppilaiden sekä opettajien näkökulmasta. Esiopetuksessa ryhmän toimintaa voidaan arvioida kysymällä ja keskustelemalla oppilaiden kanssa vaikkapa seuraavista asioista opetustilanteen jälkeen:
  • Annoimmeko toisillemme suunvuoroa tänään?
  • Kysyimmekö hyviä kysymyksiä tänään?
  • Kuinka kohtelimme toisiamme tänään?
Arviointia voidaan tehdä myös ryhmän toiminnan kehittymisestä. Ryhmän edistymistä voidaan arvoida kuukausittain seuraavilla kysymyksillä:
  • Osaammeko istua piirissä paremmin nyt kuin ennen?
  • Kohtelemmeko toisiamme ystävällisemmin nyt kuin ennen?
  • Kuuntelemmeko toisiamme enemmän nyt kuin ennen?
Kirjan viidennessä luvussa esitellään lapsille tarkoitetun filosofian käynnistyspaketti ja käydään läpi erilaisia harjoituksia ja millaisia opetuksellisia tavoitteita niillä on. Kuudes luku (Johdatus logiikkaan) toimii johdatuksena "järkeviin päättelyihin": miten lähtötiedoista voidaan päätellä pätevästi erilaisia asioita, ja milloin päättely voi olla virheellistä. Lisäksi samassa luvussa esitellään kattavasti erilaisten virhepäätelmien luokat, esimerkkinä vaikka ns. vetoaminen tietämättömyyteen: Sanokaa minun sanoneen, että uusi lääkkeeni tepsii, koska ette voi todistaa, että se ei tehoaisi!

Kirjan lopussa on lukuliite, jonka artikkeleissa syvennetään kolmen ensimmäisen luvun aiheiden käsittelyä. Jokaisen luvun lopussa on kattava kirjallisuuslista, jonka avulla lukija voi hankkia lisää tietoa kiinnostusta herättäneistä aiheista.

Filosofiaa lapsille & nuorille -kirjaa voi suositella kaikille lasten ja nuorten parissa opetustehtävissä toimiville, se auttaa opettajaa parantamaan oppilaidensa ajattelu- ja vuorovaikutustaitoja. Osa kirjan tehtävistä soveltuu suoraan ainakin elämänkatsomustiedon ja äidinkielen tunneille, päättelytehtävät myös matematiikkaan. Aikuisopetuksessa työskenteleville kirja antaa hyviä toimintatapoja erilaisten ryhmien ohjaukseen, tukee ohjaajan työtä ongelmaperustaista oppimista soveltavissa opetusryhmissä sekä palauttaa mieleen järkevän päättelyn perusteet. Kirja herättää lukijan pohtimaan myös omia ajatuksiaan ja kuinka niitä esitetään toisille ihmisille.

Timo T. Poranen


Lisätietoja:

tiistai 27. lokakuuta 2009

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät tasaisessa kasvussa

Taustaa

Elämänkatsomustiedosta tuli uskontokuntiin kuulumattomien katsomusaine vuonna 1985. Elämänkatsomustiedolla on siis takanaan jo lähes neljännesvuosisata omaa historiaa Suomen kouluissa.

Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle.

Laki muuttui vasta vuonna 2003. Sitä ennen uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat edelleenkin pienet, vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja enää 82.5% vuonna 2008 syntyneistä (kts. Wikipedian artikkelia Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta).

Syitä elämänkatsomustiedon prosentuaalisesti pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Mieleen tulevat mm. ongelmat perusopetuslain noudattamisessa, ongelmat tiedottamisessa, sekä imagolliset syyt.

Ongelmat perusopetuslain ja opetushallituksen ohjeiden noudattamisessa

Ehkä merkittävimpänä syynä on opetuksen järjestäjien haluttomuus noudattaa nykyistä perusopetuslakia. Perusopetuslain mukaan elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämiseen kunnassa (opetuksen järjestäjän toimialueella) riittää se, että kunnan alueelta löytyy kolme opetukseen oikeutettua. Näin on todennäköisesti kaikkialla Suomessa. Kunnat eivät kuitenkaan noudata kaikkialla Suomessa perusopetuslakia ja opetushallituksen ohjeita, vaan jättävät sijoittamatta uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustietoon (kts. esimerkiksi Tampereen Vapaa-ajattelijoiden kirjelmää opetushallitukseen joulukuussa 2008). Toki osa vanhemmista haluaa lapsensa osallistuvan enemmistön uskonnon opetukseen, mutta tämä ei voi selittää kokonaan elämänkatsomustietoon oikeutettujen ja sitä opiskelevien oppilaiden lukumäärän suurta eroa.

Ongelmat tiedottamisessa ja oppiaineen imagossa

Erittäin harvassa "tervetuloa kouluun" -oppaassa kerrotaan tarkemmin elämänkatsomustiedosta. Yleensä oppaissa siteerataan vaikeaselkoisia lakipykäliä ja mainitaan elämänkatsomustieto vain parilla lauseella. Tilanteessa, jossa vanhemmilla on mahdollisuus tehdä valintoja lapsen katsomusaineen opetuksen suhteen, olisi ensiarvoisen tärkeää, että koulut antaisivat kouluunilmoittautumisen yhteydessä riittävästi tietoa eri oppiaineiden sisällöistä.

Ehkäpä huonosta tiedottamisesta seuraa jonkinasteinen imagollinen ongelma? Uskonnon opetuksella on pitkä historia Suomessa, uskontoahan on opetettu jossain muodossa aina, kun Suomessa on ollut mahdollisuus käydä koulua. Useimmat koululaisten vanhemmista ovat siis opiskelleet itse uskontoa ja tämä voi (riippuen toki vanhempien koulukokemuksista) edesauttaa uskonnon valitsemista omien lasten katsomusaineeksi.

Aiemmin yhtenä elämänkatsomustiedon ongelmana oli hyvien oppikirjojen puute. Tätä ongelma ei enää ole, sillä jokaiselle luokka-asteelle on jo olemassa laadukkaita kirjoja. Lista nykyään käytössä olevista oppikirjoista löytyy et-opetus.fi -sivuston oppikirja-sivulta. Kirjoja löytyy tutustuttavaksi useimmista kirjastoista, ja jos ei löydy, voivat vanhemmat ehdottaa niiden tilaamista.

Myöskään elämänkatsomustiedon opetussisältöjen suhteen vanhemmilla ei pitäisi olla valintaongelmia (jos vain opetussuunnitelmien sisältöä tunnettaisiin paremmin!). Seuraavat "avainsanat" on lainattu suoraan elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta luokille 1-5:
  • toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen
  • hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys
  • ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä
  • oikeudenmukaisuus, oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa
  • ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä
  • hyvä elämä, arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä
  • kuka olen ja mitä osaan, elämänvaiheet ja toiveet
  • erilaisia elämäntapoja, suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus
  • suomalainen kulttuuri ja suomalaiset kulttuurivähemmistöt, maailman kulttuuriperintö
  • elämänkatsomus, uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia
  • yhteiselämän perusteita, sääntö, sopimus, lupaus, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö
  • lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet
  • tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma
  • etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämäni eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja
Ehkä elämänkatsomustiedon oppilaiden pieni osuus peruskoulun koko oppilasmäärästä onkin vain seurausta yhteiskunnan ja asenteiden hitaasta muutoksesta? Eihän isot muutokset voikaan tapahtua yhdessä yössä, vaan asenteiden muutoksiin vaaditaan vuosikymmeniä.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät

Tämän luvun tilastotiedot on saatu Tilastokeskukselta.

Vuonna 2008 peruskoulun katsomusainevalinnat oli tehty seuraavasti luokkien 1-10 osalta.
  • Kaikkiaan oppilaita oli luokilla 1-10 547933.
  • Evankelis-luterilaista uskontoa opiskeli 512705 oppilasta (n. 93.6 % ).
  • Elämänkatsomustietoa opiskeli 15543 oppilasta (n. 2.8%).
  • Ortodoksista uskontoa opiskeli 7003 oppilasta (n. 1.3%).
  • Muita uskontoja opiskeli 8919 oppilasta (n. 1.6%).
  • Katsomusaineiden opetukseen ei osallistunut 3763 oppilasta (n. 0.7% )
Elämänkatsomustieto on siis Suomen toiseksi suosituin katsomusaine.

Alla olevassa taulukossa esitetään elämänkatsomustiedon oppilasmäärät koko peruskoululle (Lk. 1-10), sekä alakoululle (Lk. 1-6) sekä yläkoululle (Lk. 7-10). Suluissa olevat luvut kertovat kaikkien oppilaiden lukumäärän kyseisillä luokilla. Oppilaiden lukumäärät on saatu tilastokeskuksen tilastoista.

Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä Suomen peruskouluissa vuosina 2003-2008.

Vuosi 2008
Lk. 1-10 15543 (547933)
Lk. 1-6
9486 (351095)
Lk. 7-10 6057 (196838)
Vuosi 2007
Lk. 1-10
15006 (557763)
Lk. 1-6 9045 (357403)
Lk. 7-10
5961 (200361)
Vuosi 2006
Lk. 1-10 14793 (565948)
Lk. 1-6 8985 (364902)
Lk. 7-10 5808 (201046)
Vuosi 2005
Lk. 1-10 14397 (574105)
Lk. 1-6 8473 (372128)
Lk. 7-10 5924 (201977)
Vuosi 2004
Lk. 1-10 14221 (580813)
Lk. 1-6 8456 (381785)
Lk. 7-10 5765 (199028)
Vuosi 2003
Lk. 1-10 14056 (584980)
Lk. 1-6 8371 (387934)
Lk. 7-10 5685 (197046)

Peruskoulun osalta oppilasmäärät ovat kasvaneet jatkuvasti vuodesta 2003. Todennäköisesti oppilasmäärät ovat kasvaneet koko elämänkatsomustiedon historian ajan, mutta tätä vanhempia tietoja ei löytynyt tilastokeskukselta. Vaikuttaa myös siltä, että ET:n oppilasmäärät tulevat jatkossakin kasvamaan, koska opetukseen oikeutettujen määrä kasvaa vuosi vuodelta kastettujen osuuden pienentyessä. Prosentuaalisina osuuksina kaikista peruskoulun oppilaista ET:n oppilasmäärät ovat kasvaneet seuraavasti:

2008: 15543 oppilasta (osuus kaikista oppilaista 2.83%)
2007: 15006 (2.69%)
2006: 14793 (2.61%)
2005: 14397 (2.51%)
2004: 14221 (2.45%)
2003: 14056 (2.40%)

Kolmen prosenttiyksikön raja rikkoutunee joko vuonna 2009 tai 2010.

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät vaihtelevat huomattavasti maantieteellisesti. Helsingissä elämänkatsomustietoa opiskelee noin. 11% kaikista oppilaista ja Helsingistä löytyy myös kouluja, joissa jopa neljännes oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Suomessa on kuitenkin alueita, joissa ei ole lainkaan elämänkatsomustieton opetusta!

Oppilasmäärien alueellinen jakautuminen

Elämänkatsomustietoa opiskeltiin vuonna 2008 eri maakunnissa seuraavasti (jaottelu perustuu tilastokeskuksen käyttämään aluejakoon, samoin maakuntien järjestys):
  • Uusimaa: 9332 (6.6% kaikista maakunnan oppilaista)
  • Varsinais-Suomi: 1234 (2.7%)
  • Satakunta: 63 (0.28%)
  • Kanta-Häme: 256 (1.4%)
  • Pirkanmaa: 1264 (2.7%)
  • Päijät-Häme: 346 (1.7%)
  • Kymenlaakso: 241 (1.3%)
  • Etelä-Karjala: 125 (0.97%)
  • Etelä-Savo: 157 (1.0%)
  • Pohjois-Savo: 271 (1.1%)
  • Pohjois-Karjala: 329 (2.0%)
  • Keski-Suomi: 502 (1.8%)
  • Etelä-Pohjanmaa: 10 (0.05%)
  • Pohjanmaa: 187 (1.0%)
  • Keski-Pohjanmaa: 18 (0.2%)
  • Pohjois-Pohjanmaa: 479 (1.0%)
  • Kainuu: 76 (0.9%)
  • Lappi: 263 (1.4%)
  • Itä-Uusimaa: 390 (3.4%)
  • Ahvenanmaa: 0 (0.0%)
Elämänkatsomustietoa opiskellaan eniten Uudellamaalla (6.6%), Varsinais-Suomessa (2.7%), Pirkanmaalla (2.7%) sekä Itä-Uudellamaalla (3.4%). Elämänkatsomustietoa ei opiskella lainkaan Ahvenanmaalla (0.0%). Erittäin vähän elämänkatsomustietoa opiskellaan Kainuussa (0.9%), Keski-Pohjanmaalla (0.2%), Etelä-Pohjanmaalla (0.05%), Etelä-Karjalassa (0.97%) ja Satakunnassa (0.28%).

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien suuri vaihtelu maakunnittain voi kertoa epätasa-arvoisesta tilanteesta opetusjärjestelyjen suhteen: Sijoittaako opetuksen järjestäjä uskontokuntiin kuulumattomat oletusarvoisesti elämänkatsomustiedon opetukseen? Tiedotetaanko ET:n opetusmahdollisuuksista lainkaan vanhemmille? Onko opetus keskitetty vain kasvukeskuksiin (jolloin ET:n opetuksen saaminen menee liian hankalaksi kuljetusten yms. seurauksena)? Löytyykö kaikkialle Suomeen päteviä ET:n opettajia?

Lääninhallitusten sekä opetushallituksen olisi ehkä tarpeen kartoittaa oman vastuualueensa tilanne elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyiden suhteen. Näin voitaisiin varmistua siitä, että ET:n vähäiset oppilasmäärät osassa Suomea johtuvat todellakin siitä, että vanhemmat ovat ilmoittaneet lapsensa enemmistön uskonnon opetukseen, eikä huonosta tiedottamisesta, huonosti laadituista kouluunilmoittautumislomakkeista, opetusjärjestelyistä ja asenteista.

Lopuksi

Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat hitaassa, mutta varmassa kasvussa huolimatta siitä, että vain uskontokuntiin kuulumattomat, sekä vähemmistöuskontoihin kuuluvat mikäli heidän omaa uskontoaan ei opeteta, ovat oikeutettua elämänkatsomustiedon opetukseen. Mikäli elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen määrä myös kasvaisi (esimerkiksi tekemällä elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi myös uskontokuntiin kuuluville), tulisi oppilasmäärät kasvamaan nopeammin, ehkä jopa kymmeniin prosentteihin koko peruskoulun oppilasmäärästä.

Tilastojen valossa vaikuttaa valitettavasti siltä, että kaikki kunnat eivät huomioi uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia riittävästi. Vanhempien on myös tarpeen ottaa oma-aloitteisesti selvää eri katsomusaineiden opetussisällöistä ja, tarvittaessa, vaatia kouluja järjestämään laadukasta ET:n opetusta.

Timo T. Poranen

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Virkkunen ehdottaa kaikille koululaisille uskontotietoa

Helsingin Sanomat uutisoi verkkolehdessään 12.7.2009, että opetusministeri Henna Virkkunen ehdottaa kouluihin kaikille yhteistä uskontotietoa. On totta, että kaikille koululaisille yhteinen katsomusaine voisi poistaa osan nykyisistä katsomusaineiden opetukseen liittyvistä ongelmista (katso et-opetus.fi:n blogia: Katsomusaineiden opetusta on uudistettava), mutta se voi luoda myös uusia ongelmia.

Ehdotus kaikille yhteisestä katsomusaineesta ei ole uusi. Esimerkiksi vuonna 2002 kansanedustaja Irina Krohn teki lakialoitteen uskonnon opetuksen muuttamisesta uskontotiedoksi. Aloite sai sekä myönteistä että kielteistä palautetta. Kritiikkiä esitti esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtaja, Erkki Hartikainen artikkelissan Irina Krohn vaatii kaikille pakollista uskonnonopetusta (Vapaa Ajattelija 2002/2). Hartikainen esitti, että kun Ruotsissa siirryttiin uskontotiedon opetukseen, siirryttiinkin käytännössä kaikille pakolliseen evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen.

Järjen ääni -lehdessä (2002/1, s.4-5), Pitäisikö katsomusoppiaineiden valinta olla vapaata? Juha Kukkonen esitti uhkakuvan siitä, että (evankelis-luterilainen) kirkko pyrkisi vaikuttamaan oppiaineen sisältöön omien ideologisten tavoitteidensa pohjalta:

Pääsyy tähän on se, että jos kirkon jäsenet saavat opiskella elämänkatsomustietoa, on varmaa, että kirkko ei jää sivusta seuraamaan, millaista opetusta aineessa annetaan kirkon jäsenille. Siten kirkko pyrkisi vaikuttamaan oppiaineen sisältöön (tosiasiassa kirkko on jo nyt vaikuttanut siihen).

Mahdollisen uskontotieto-oppiaineen ongelmat kiteytyvätkin siihen, mitä oppiaineen sisällöksi tulisi 2000-luvun monikulttuurisessa Suomessa.

Virkkusen ehdotus on jo saanut huomiota lehdissä ja muutama yhdistys on jo esittänyt omat kannanottonsa.

Suomen uskonnonopettajien liitto vastustaa yhteistä katsomusainetta (Suomen uskonnonopettajien liitto ei innostu Virkkusen ehdotuksesta, Yle verkkouutiset, 12.7.2009).

Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtajan Hannu Koskisen mukaan opettajat pitävät hyvin vahvasti kiinni nykyisestä mallista, joka on syntynyt pitkien neuvottelujen tuloksena. Hänen mukaansa on tärkeää, että jokaisella oppilaalla on oikeus oman uskontonsa opetukseen.

Hannu Koskisen kannannotto on ymmärrettävä, mikäli "oman uskonnon opetus" tulkitaan ihmisen perusoikeudeksi. Ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, onko koululaitoksen velvollisuus opettaa eri uskontoja, ainakaan nykyisessä laajuudessa (vähintään 1h/viikko koko peruskoulun ajan). Uskonnon opetus voisi olla myös kotien tehtävä, ei yhteiskunnan. Mikäli oman uskonnon opetuksen saaminen on koululaisen perusoikeus, herää kysymys, pitäisikö jonkin poliittisen suuntauksen ("tunnustuksellisena" ja siinä laajuudessa, kuin nykyään opetetaan omaa uskontoa), tai ei-uskonnollisen uskomuksen (esim. homeopatia, astrologia) oppien opettaminen kuulua koulun tehtäviin?

Koskisen mukaan nykyinen uskonnon opetus sisältää edelleenkin hieman tunnustuksellista (ei tieto-pohjaista, uskonnon oppien mukaista) opetusta.

Koskinen muistuttaa, että uskonnonopetus on jo nykyisin suurimmaksi osaksi hyvin yleistä uskontotiedettä. Oppilaat tutustuvat laajasti eri uskontoihin ja niiden historiaan. Varsinaista tunnustuksellista opetusta on melko vähän.

Oman uskonnon opetuksen lopettamisen vastustamiselle on siis olemassa myös ideologisia perusteita. Onhan koulussa annettava uskonnon opetus yksi tapa ylläpitää kirkon suurta jäsenmäärää, tai ainakin hidastaa sen vähenemistä. Mikäli kouluopetuksen lähtökohtana on tarjota lapsen ikään sopivaa, mahdollisimman objektiivista tietoa ympäröivästä luonnosta ja kulttuurista, ei minkään oppiaineen, uskonnonkaan, opetus saisi sisältää tunnustuksellisia osia.

Suomen lukiolaisten liitto on esittänyt kannattavansa uskontotietoa. Kannanotossa kerrotaan mm. seuraavaa:

Uskontotieteellisessä ja kulttuurien eroja käsittelevässä opetuksessa pitäisi Suomen Lukiolaisten Liiton mielestä käsitellä uskontojen merkitystä ihmisille, erilaisten kulttuurien ja uskontojen syntyä ja niiden vaikutusta sekä historiaan että nykypäivään. Opetukseen pitäisi integroida myös erilaisten moraalikäsitysten ja eettisten kysymysten käsittelyä.

Vaikka kristillisillä arvoilla on suuri merkitys yhteiskunnassamme, ne eivät saisi kuitenkaan estää nuoria saamasta kokonaiskäsitystä maailman uskonnoista ja kulttuureista. Uskontotieteellinen ja kulttuurien eroja käsittelevä opetus lisää kulttuurien välistä ymmärrystä ja tasa-arvoa kansainvälisessä maassamme.

Suomen lukiolaisten liiton kannanotossa korostetaan uskontojen kulttuurillisen vaikutuksen, ja uskontojen syntyjen ymmärtämisen tärkeyttä yleissivistävässä opetuksessa. Heidän mukaansa myös kulttuurien eroja käsittelevä opetus lisäisi eri kulttuurien välistä ymmärrystä ja tasa-arvoa Suomessa.

Lukiolaisten liiton lausunnossa vaadittiin myös erilaisten moraalikäsitysten opettamista ja eettisten kysymysten pohdintaa. Peruskoulun ja lukion nykyisistä oppiaineista elämänkatsomustieto käsittelee näitä selvästi laajimmin. Lisäksi elämänkatsomustiedon opetus on objektiivista, eikä se ole sitoutunut mihinkään yksittäiseen katsomukseen tai ideologiaan.

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja, Jussi K. Niemelä korostaa Huvudstadsbladetin haastattelussa (HBL, verkkolehti, 13.7.2009) tunnustuksellisuudesta seuraavia ongelmia:

Jussi K. Niemelä, ordförande för Fritänkarnas förbund, är emot förslaget även om han tycker att det är en bra idé.

– Problemet är att det är så svårt att förverkliga så att undervisningen inte blir religiöst konfessionell. Man måste vara säker på att det är objektiv undervisning, säger han.

Niemelä håller med om att en reform krävs eftersom den nuvarande modellen blir så dyr för samhället.

– Livsåskådning kunde vara frivilligt för alla. Religionen kunde integreras med samhällslära eller historia där den egentligen hör hemma, föreslår han.

Niemelä ottaa esille myös katsomusaineiden valinnaisuuden sekä uskonnon (tiedollisen, ei tunnustuksellisen) opetuksen integroimisen yhteiskuntaoppiin tai historiaan mahdollisina vaihtoehtoina katsomusaineiden opetusjärjestelyille.

Uutispäivä Demarin pääkirjoituksessa (15.7.2009) todetaan, että vakaumuksellinen uskonnon opetus pitäisi jäädä uskontokuntien omaksi tehtäväksi:

Helpointa olisi, että varsinainen vakaumuksellinen uskonnonopetus siirtyisi kirkon ja uskonokuntien tehtäväksi. Koulujen tehtäväksi jää siitä huolimatta edelleen suomalaisen kulttuuriperinnön ja yhteiskunnan arvopohjan opettaminen. Siinä yhteydessä uskonnon merkityksen sivuuttaminen ei liene mahdollista eikä viisastakaan, oltiin sitten mitä mieltä hyvänsä kaikkein korkeimman totuuden olemuksesta.

Mikäli Suomessa siirrytään kaikille yhteiseen uskontotiedon opetukseen, olisi tärkeää pitää opetettavien asioiden sisältö yleissivistävänä ja opetus objektiivisena. Mikäli uskontotieto saa oppisisältönsä suoraan evankelis-luterilaisen uskonnon nykyisistä opetussuunnitelmista, ei yhteinen katsomusaine ole kestävällä pohjalla.

Hieman hämmästystä herättää myös puhuminen pelkästään uskontotiedosta. Oppiaineen nimi voisi olla katsomusneutraali, eli esimerkiksi etiikka tai elämänkatsomustieto olisivat lähtökohdaltaan parempia nimiä. Maailmassahan on myös uskonnottomia katsomuksia. Tällöin ei olisi vaaraa juuttua yhden uskonnon esittelyyn, vaan opetussisältö tulisi katsomusneutraaliksi ja laajemmaksi.

Aiheesta on käyty vuoden sisällä jo kaksi TV-keskustelua, kuin ennakoiden Virkkusen ehdotusta:
  • Toteutuuko uskonnonvapaus koulussa? YLE Teeman arkisto (pituus 20 minuuttia). Jussi K. Niemelä, Irina Krohn ja Hannu Koskinen keskustelevat Arno Kotron juontamassa Opettaja TV:ssä. 30.9.2008.
  • Ykkösen aamu-tv, klo 9.35 Tarvitaanko uskonnonopetusta kouluissa? 4.4.2009. Paula Vasama (toiminnanjohtaja, Vapaa-ajattelijain liitto) ja Hannu Koskinen (puheenjohtaja, uskonnon opettajien liitto). Keskustelu alkaa noin 26 minuutin kohdalla ja loppuu noin 38 minuutin kohdalla (lähetys on jo poistettu YLE:n sivuilta).
Katsomusaineiden opetus tulee varmasti olemaan puheenaihe vielä pitkään, todennäköisesti myös mahdollisen uudistuksen jälkeenkin. Esimerkiksi filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien liitto, FETO ry, ei ole vielä ilmaissut virallista kantaansa. Elämänkatsomustiedon opetuksen jatkumisen kannalta paras vaihtoehto olisi varmaankin katsomusaineiden valinnan tekeminen täysin vapaaksi, tai sitten elämänkatsomustiedon ottaminen lähtökohdaksi yhteisen oppiaineen opetussisältöjen ja tavoitteiden määrittelyssä.


Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Katsomusaineiden opetusta on uudistettava

Taustaa

Keväällä 2009 opetusministeri Henna Virkkunen asetti työryhmän valmistelemaan perusopetuksen uutta tuntijakoa. Työryhmän toimikausi päättyy 1.5.2010, jolloin valmiina pitäisi olla ehdotus uudeksi tuntijaoksi sekä määriteltynä opetuksen tavoitteet. Työryhmän puheenjohtajana toimii opetushallituksen pääjohtaja, Timo Lankinen.

Työryhmä joutuu varmasti ottamaan kantaa myös katsomusaineiden opetukseen. Katsomusaineiden opetus alkaa peruskoulussa jo ensimmäiseltä luokalta (esiopetuksessa on myös mahdollista osallistua elämänkatsomustietokasvatukseen), ja sitä on koko peruskoulun ajan vähintään tunti viikossa. Nykyisen lainsäädännön mukaan uskontokuntiin kuulumattomille opetetaan elämänkatsomustietoa, mutta vanhemmat voivat halutessaan ilmoittaa lapsensa myös enemmistön uskonnon opetukseen. Enemmistön uskonnon opetuksella tarkoitetaan käytännössä aina evankelis-luterilaisen uskonnon opetusta (Suomessa ei ole vielä sellaista kuntaa, jossa enemmistö oppilaista olisi jonkin muun uskontokunnan, kuin evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä). Elämänkatsomustietoa opiskelee tällä hetkellä noin 3% kaikista Suomen koululaisista. Määrä on hämmästyttävän pieni, sillä uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on noin 10-15% kaikista oppilaista.

Evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat oppilaat joutuvat aina opiskelemaan uskontoa, he eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Vähemmistöuskontoihin kuuluvat oppilaat saavat joko oman uskontonsa, evankelis-luterilaisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta.

Katsomusaineiden opetuksen laadussa ja oppisisällöissä, opetuksen alkamisajankohdassa, sekä käytännön toteutuksessa on selkeitä ongelmakohtia, joihin toivottavasti opetushallituksen työryhmä löytää parannuksia.

Nykyisen tilanteen ongelmia

Oppilaiden jako jo ensimmäiseltä luokalta alkaen eri ryhmiin heidän (vanhempiensa) katsomuksen perusteella on eriarvoistavaa ja Suomen valtauskontoon kuulumattomien syrjintää. Erityisesti tämä on ongelma kouluissa, joissa on vain muutamia elämänkatsomustiedon tai vähemmistöuskontojen oppilaita. Pahin tilanne on silloin, kun koulussa on esimerkiksi vain yksi ET:n tai vähemmistöuskontojen oppilas ensimmäisellä luokalla. Oppilaan ihmetys ja harmi on suuri, kun hän joutuu erilleen muusta luokasta evankelis-luterilaisen uskonnon oppituntien ajaksi. Tätä ongelmaa ei onneksi enää esiinny suuremmissa kaupungeissa, eli siellä ET:n oppilasmäärät ovat jo riittävän suuret siihen, että joka luokalta löytyy useita ET:n opiskelijoita.
Helsingissä on ET:n oppilaita jo noin 11% kaikista oppilaista (katso: Suomen Kuvalehti: Elämänkatsomustiedon opetus kunnissa rempallaan).

Ongelmia aiheuttavat myös uskonnonharjoittamista sisältävät aamunavaukset ja juhlat, jolloin osa oppilaista voi olla osallistumatta kyseiseen tapahtumaan. Usein elämänkatsomustiedon sekä vähemmistöuskontojen oppilaat eivät osallistu esimerkiksi seurakunnan pitämiin uskonnollisiin aamunavauksiin, vaan heille järjestetään muuta ohjattua ohjelmaan tapahtuman ajaksi. Koulujen ei ole pakko järjestää uskonnollisia tilaisuuksia (laki ei myöskään kiellä niitä), ja isommissa kaupungeissa monet koulut ovatkin jo ottaneet linja, että aamunavaukset ja juhlat ovat yleiseettisiä.

Perusopetuslain mukaan vähemmistöuskontoa on opetettava, jos kolmen lapsen vanhemmat pyytävät kyseisen uskonnon opettamista. Tämä lain seurauksena Suomessa opetetaankin noin kymmentä eri uskontoa. Tietysti suurin opetettavien uskontojen kirjo on pääkaupunkiseudulla. Useiden eri katsomusaineiden opetus aiheuttaa runsaasti haasteita koulujen opettajille sekä kuntien taloudelle. Lisäksi pätevän opettajan löytäminen ei aina ole helppoa.

Kaikki kunnat eivät myöskään noudata perusopetuslakia, ja jättävät uskontokuntiin kuulumattomat sijoittamatta elämänkatsomustiedon opetukseen. Elämänkatsomustieto on ollut ensisijainen katsomusaine uskontokuntiin kuulumattomille jo vuodesta 2003, tätä ennen piti lain mukaan anoa vapautusta uskonnon opetuksesta. Tämä voikin selittää hieman ET:n oppilaiden vähäistä määrää, mutta ei kokonaan. Elämänkatsomustiedosta on myös huonosti tietoa saatavilla, ja kunnat eivät aina kerro riittävästi elämänkatsomustiedon oppisisällöistä koululaisten vanhemmille ensimmäiselle luokalle tulijoiden "Tervetuloa kouluun" oppaissa.

Myös uskonnon opetussisällöt ovat ongelmallisia. Ongelmallisuus koskee sekä opettajia, että sellaisia lapsia, jotka olettavat kouluopetuksen antavan objektiivista tietoa eri asioista ja ilmiöistä. Evankelis-luterilaisen uskonnon opetus muuttuu kunnolla tietoperustaiseksi vasta yläluokilla, ja alaluokilla opetus sisältää runsaasti pelkkiä uskomuksia. Nämä uskomukset ovat ristiriidassa koulun muihin oppiaineisiin nähden. Esimerkiksi kirjassa Suuri Kertomus (Riitta Nisonen, Markku Pyysiäinen ja Markku Töllinen, WSOY 2005) kerrotaan ensimmäisen luokan oppilaille jo alkusivuilla, että: "Jumala on luonut maailman ja pitää siitä huolta. Jumala on luonut ihmiset ja rakastaa meitä". Vastaavia perustelemattomia väitteitä on uskonnon ala-asteen oppikirjoissa lukuisia. Se, esitetäänkö tällaiset väitteet tosiasioina vai uskontokunnan uskomuksina, jää opettajan vastuulle. Opettajien ammattiliiton eettisissä ohjeissa mainittu pyrkimys totuudellisuuteen opetuksessa jää toteutumatta uskonnon opetuksen osalta.

Mahdollisia ratkaisuja

Ratkaisuja katsomusaineiden opetuksen ongelmiin on useita. Katsomusaineiden opetus voitaisiin lopettaa kokonaan, jolloin tietoa uskonnoista opetettaisiin eri näkökulmista esimerkiksi historian, yhteiskuntaopin tai maantiedon tunneilla. Etiikan opetus integroituisi osittain esimerkiksi äidinkieleen, jossa nykyäänkin käsitellään paljon opettavaisia satuja. Uskonnolliset yhteisöt voisivat myös vapaasti opettaa omia jäseniään kouluajan ulkopuolella.

Katsomusaineiden opetus olisi myös mahdollista aloittaa vasta yläasteella, ja aineen valinnan voisi tehdä vapaaksi oppilaan kulttuuritaustasta riippumatta. Näin uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva oppilas voisi halutessaan valita elämänkatsomustiedon, ja taas uskontokuntiin kuulumaton jonkin häntä kiinnostavan uskonnon.

Myös kaikille sopiva yhteinen oppiaine, esimerkiksi etiikka, filosofia, tai uskontotieto voisivat olla mahdollisia. Suomessa on kuitenkin jo olemassa kaikille sopiva katsomusaine, elämänkatsomustieto. et-opetus.fi:n etusivulla kuvataan elämänkatsomustietoa seuraavasti:

Elämänkatsomustieto (esiopetuksessa elämänkatsomustietokasvatus) on perustaltaan monitieteinen peruskoulun ja lukion katsomusaine, jossa opetuksen lähtökohtana on lapsen oma elämismaailma. Elämänkatsomustieto ei pohjaudu mihinkään yhteiskunnalliseen instituutioon tai katsomukseen, vaan siihen kuuluu aineksia filosofiasta, yhteiskunta-, uskonto- ja kulttuuritieteistä.

Kasvatuksellisten periaatteidensa ja opetussuunnitelmansa perusteella elämänkatsomustieto sopii kaikille lapsille, myös uskontokuntiin kuuluville.




Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Elämänkatsomustieto blogeissa

Päätimme aloittaa elämänkatsomustieto-blogin tutustumalla siihen, mitä ET:stä sanotaan muissa blogeista.

Emme löytäneet kovinkaan montaa blogia, joissa olisi keskusteltu elämänkatsomustiedosta. Useimmat esitetyt mielipiteet keskittyivät uskonnon opetuksen poistamiseen sekä katsomusaineiden opetuksessa kohdattuihin ongelmiin.

Turkulainen, perusuomalaisten kaupunginvaltuutettu Maria Lohela, kirjoittaa blogissaan (18.2.2008) uskokoon ken tahtoo peruskoulun katsomusaineiden opetuksesta seuraavasti:

Muslimien huoli laadukkaan uskonnonopetuksen puutteesta Suomen kouluissa ratkaistaisiin luopumalla kaikkien uskontojen opetuksesta peruskouluissa. Minkä tahansa uskonnon opettaminen korvattaisiin kaikille yhteisellä ja yhtäläisellä elämänkatsomustiedon opetuksella, josta ei kukaan minkään uskonnon tai uskomuksen verukkeella voisi venkoilla itseään irti. Oman uskonnon harjoittaminen ja opiskelu siirrettäisiin tehtäväksi omalla koulupäivän ulkopuolisella ajalla ja omalla rahalla. Esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko voisi käyttää verorahojaan siihen, että järjestää kyseistä uskoa tunnustaville (l. kirkkoon kuuluville) lapsille vapaaehtoista uskonnon opetusta koulupäivän ulkopuolisena aikana iltaisin tai vaikkapa viikonloppuisin. Vanhemmat voivat päättää haluavatko lapsensa osallistuvan kyseiseen opetukseen vai eivät. Toki lapsenkin mielipidettä olisi suotavaa kysyä ja myös kunnioittaa.

Maria Lohela on itse osallistunut kouluaikanaan uskonnon opetukseen, mutta hän on tutustunut opetussuunnitelmiin ET:n osalta, ja toteaa:

Olen itse osallistunut peruskoulun opetussuunnitelman mukaiseen uskonnonopetukseen, joten minulla ei ole kokemusta siitä millaista sisältöä elämänkatsomustieto tarjoaa. Sen mukaan mitä Opetushallituksen
perusopetuksen opetussuunnitelma sen sisällöstä kertoo pitäisin sitä lähtökohdiltaan tasa-arvoisena ja objektiivisena tapana koota yhteen demokratian ja yksilönvapauden ja -vastuun perusteet, joiden pitäisi olla länsimaisen ajattelun periaatteita uskonnosta riippumatta.

Elämänkatsomustietoon sisältyy myös taikasana suvaitsevaisuus, minkä luulisi pienenä herkkupalana ilahduttavan monia.

Apinoiden planeetta -blogissa Migreeni ja uskonnon opetusta (16.11.206) kerrotaan haasteista yrittäessään työstää (lehti?)juttua uskonnon opetuksesta Itä-Hämeen kouluissa. Kirjoittaja kertoo yllättyneensä siitä, kuinka vähän elämänkatsomustiedon opetusta on alueen kouluissa. Hän ei kuitenkaan kerro täsmällisiä lukumääriä ET:n opiskelijoista.

Kansanedustaja Jyrki J. Kasvi käsitteli blogissaan Hengellistä ateismia Kauhajoen tapahtumia, ja pääministeri Matti Vanhasen puhetta Jyväskylän Lyseon 150-vuotisjuhlassa. Jyrki J. Kasvi kommentoi Vanhasen puheessa mainittua hengellistä sivistystä seuraavasti:

Toivottavasti pääministeri tarkoitti lausunnollaan sitä, että hänen mielestään tulevien väkivallantekojen ehkäisemiseksi koulujen opetusohjelmiin tarvitaan lisää uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunteja.

City-lehden blogissa Erosin juuri kirkosta nimimerkki MM82 kertoo tutustuneensa kirkkoon kuulumattoman miehensä kouluhistoriaan (=elämänkatsomustieto), ja tulleensa entistäkin varmemmaksi siitä, ettei halua tulevien lastensa osallistuvan uskonnon opetukseen. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut ihmiset voivat vain uskoa.

Paholaisen asianajaja, joka kuvaa itseään seuraavasti: skeptikko, ateisti, tieteestä kiinnostunut, paikoitellen syviä pohtinut henkilö, mainitsee blogissaan Tietoa elämänkatsomustiedosta vain lyhyesti et-opetus.fi-sivuston julkaisusta.

Susanna Iivonen-Pekesen kommentoi omaa blogitekstiään ulkomaalaiset Suomessa ja muuta merkillistä että uskonnon opetuksen voisi kouluista lopettaa:

Olen samaa mieltä kuin Helsingin yliopiston Sylvia Akar, että koulujen uskonnonopetuksen voisi lopettaa kokonaan. Uskonnolliset yhteisöt voisivat sen hoitaa itse. Nyt on koulussa kummajainen, jos on ns. uskonnoton. Ihan älytöntä.

Nimblog-blogissa Happy War (Xmas is Over) keskustellaan erilaisista joulunviettotavoista. Kirjoittajan näkemyksen mukaan uskonnon opetuksesta pitäisi poistaa loputkin tunnustuksellisuuteen viittaavat elementit, ja siirtää uskonnon opetus kouluajan ulkopuolella uskonnollisten yhdyskuntien järjestettäväksi. Näin kaikki halukkaat voisivat osallistua uskonnon opetukseen koulun jälkeen.

Mamilda hämmästelee blogissaan Et kai virsiä meillä laulata sitä, kun hän pitää aamunavausta, ja oppilaat saapuvatkin sinne virsikirjat kädessä:

Itse vähän hämmästyin, että tässä koulussa taitaa yleensä olla aamunavaukset uskonnollisia. Pitämäni oli siis poikkeustapaus, kun virsikirjoja ei tarvittu.

Kirjoittajan lapsen omassa päiväkodissa uskonnollisuus on karsittu minimiin, ja hän toivoo sen jatkuvan myös peruskoulussa. Matilda täydentää myös blogiaan toteamalla, että samaa aihetta käsitellään myös muualla:

Edit
: Vähän samasta aiheesta näyttää olevan keskustelua muuallakin. Aamulehti uutisoi "Rikotaanko uskonnonvapautta", tätä artikkeli kommentoidaan aikakaudenydin-blogissa ja blogista löytyy myös linkki "Kieltäkää kirkon Aamunavaukset kouluissa"-adressiin.

Marja-Liisa Walleniuksen blogissa Elämää uskonnon varjossa
pohditaan sitä, kuinka hankalaa on vielä nykypäivänä elää Suomessa uskonnottomana. Kirjoittaja ihmettelee myös sitä, kuinka vaikeaa uskonnottoman lapsen oli olla päiväkodissa:

Päiväkoti ja koulu ovat sitten olleet luku sinänsä. Aina oli niin kauhean vaikeaa, kun lapsilleni piti järjestää jotain muuta tekemistä, muut menivät kirkkoon tai osallistuivat johonkin muuhun uskovaisten rituaaliin. Monia kertoja jouduin perustelemaan kantaani, miksi lapseni eivät saa osallistua näihin kirkollisiin tilaisuuksiin. Minä puolestani en ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä vieläkään, miksi minun ja perheeni vakaumus kyseenalaistettiin kerran toisensa jälkeen. Miten ylipäätään kunnan järjestämään päivähoitoon liittyy uskonto ja sen pakkotuputtaminen. Mielestäni kouluissakin voitaisiin uskonnonopetus korvata kaikilla oppilailla elämänkatsomustiedolla.


Toivomme tarkkaavaisten lukijoiden kertovan lisää löytämistään ET:tä käsittelevistä blogeista omissa kommenteissaan!

Terveisin: et-opetus.fi-työryhmä

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Elämänkatsomustieto-blogi on avattu

www.et-opetus.fi sivuston tekijät ovat aloittaneet kirjoittamaan elämänkatsomustieto-aiheista blogia kesällä 2009. Blogissa tullaan käsittelemään mm. Suomen perus- ja lukio-opetuksen katsomusaineita, elämänkatsomustiedon opetuksen haasteita, sekä hyviä opetuskäytäntöjä.

Kirjoittamaan ja kommentoimaan ovat tervetulleita kaikki elämänkatsomustiedon opetuksesta kiinnostuneet!


Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä

Lisäys 10.7.2009: Koululaiset, koululaisten vanhemmat, opettajat ja muut elämänkatsomustiedosta kiinnostuneet voivat tarjota omia ET-aiheisia kirjoitelmia et-opetus.fi:n palautelomakkeen kautta.