Vuosittain noin tuhat nuorta käy Prometheus-leirin rippileirin sijasta tai sen rinnalla. Prometheus-leirien tavoitteena on rohkaista nuoria pohtimaan asioita, hahmottamaan ja kehittämään omaa elämänkatsomustaan, kunnioittamaan itseään ja muita sekä ottamaan vastuun itsestään ja maailmasta.
Ensimmäisen Prometheus-leirin järjesti vuonna 1989 Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat FETO ry. Nykyään leirien järjestämisestä vastaa Prometheus-leirin tuki ry.
Et-opetus.fi haastatteli kahta kesällä 2010 leireille osallistunutta nuorta.
Kerrotko hieman itsestäsi ja siitä, kuinka päädyit osallistumaan Prometheus-leirille.
Essi: Olen Essi ja käyn yhdeksättä luokkaa Tampereen klassillisessa koulussa. Olen luokaltani ainoa joka käy ET:n tunneilla. Sain tiedon Prometheus-leiristä, kun veljeni ja siskopuoleni kävivät kyseisen leirin. En kuulu kirkkoon, joten rippileirillä en olisi päässyt ripille. Niinpä tulin siihen tulokseen, että protuleiri olisi hyvä vaihtoehto, sisarustenkin kokemukset leiristä olivat olleet hyviä.
Rudolf: Nimeni on Rudolf, olen ysiluokalla Tampereen Steinerkoulussa, opiskelen ET:tä. Sain tietää Prometheusleiristä monelta taholta. Isältä, koulusta ja esitteistä. Olin heti kiinnostunut koska en halunnut rippileirille sen vahvan uskonnollisuuden vuoksi.
Millainen leirisi oli?
Rudolf: Leirini järjestettiin elokuun alussa Kustavissa Itätalossa. Leirillä oli 12 leiriläistä + 7 tiimiläistä. Suuri osa leiriläisistä oli ET:n opiskelijoita tai vaihtamassa ET:hen. Leiri ja sen ohjelma oli mielestäni loistavasti järjestetty
Essi: Ilmottauduin protuleirille Halslahteen 1.-8. elokuuta. Leiriläisiä oli 16, tiimiläisiä (ohjaajat ja apuohjaajat) seitsemän. Ainakin muutama lisäkseni opiskelee ET:tä, en tiedä kuinka moni.
Halslahden leirikeskus oli oikein viihtyisä ja tilava. Leiriläiset nukkuivat samassa tilassa, mikä vähensi yksityisyyttä, mutta muuten asiat sujuivat hyvin. Ruoka oli hyvää ja vesivessat sijaitsivat ulkorakennuksessa.
Suihkuja ei ollut, vaan hiukset pestiin saunassa. Itse pystyin kumminkin sopeutumaan siihen hyvin. Saunalta pääsi mereen uimaan, rannalla oli pitkä puulaituri ja vesi oli uitavan lämmintä. Ylipäätänsä leirin järjestelyt olivat hyvät, ongelmia ei tullut juurikaan leiriviikon aikana.
Tiedätkö, aikooko moni leiriläisistä käydä myös rippileirin?
Rudolf: Yksi leiriläisistä oli jo käynyt rippileirin, ja yksi aikoi käydä muttei käynytkään. Useat ihmiset jotka ovat käyneet rippi- ja prometheusleirin ovat sanoneet, että protuleirillä on ollut kivempaa.
Essi: Muutama leiriläisistä oli käynyt rippileirin, suurin osa oli ilmottautunut vain protulle. Rippileirillä käyneet pitivät kuulemma molemmista, mutta hieman enemmän protusta. Monien mielestä protulla on myös rennompaa ja enemmän leikkejä, rippileirihän sisältää uskonnollisia oppitunteja. Osa kavereistani on valittanut siitä, kuinka omalla rippileirillä puolet ihmisistä ovat samasta koulusta. Protuleirille mennessä voi olla varma, ettei tunne ainakaan puolia ihmisistä, omalla leirilläni melkein kukaan ei tuntenut toisiaan.
Millaisia asioita leirillä käsiteltiin? Entä onko ET:n opetussisällöillä ja protuleirillä käsiteltävillä asioilla yhtäläisyyksiä tai eroja?
Essi: Jokaisella päivällä oli eri teema, johon liittyen keskusteltiin paljon. Teemoja oli esim. erilaisuus, päihteet, ihmissuhteet, yhteiskunta, maailmankuvat ja seksuaalisuus. ET:n tunneilla keskustellaan kyllä esim. yhteiskunnasta ja maailmankuvista, mutta täysin erilailla. Koulussa saadaan tietoa, kun taas protulla keskustellaan omista mielipiteistä, tiedoista ja näkemyksistä.
Rudolf: Leirillä oli erilaisia teemapäiviä joilla käsiteltiin mm. uskontoja, kulttuureja, erilaisuutta, stereotypioita, päihteitä, lakeja ja tulevaisuuden suunnitelmia. ET:ssä käsiteltävät asiat ovat aika samoja kuin protulla, mutta mielestäni protulla asioita käsiteltiin hauskemmalla ja mielenkiintoisemmalla tavalla.
Mitä jäi päällimmäisenä mieleen leiristä? Mikä oli mieleenpainuvin leirikokemuksesi?
Rudolf: Kivointa leirillä oli kun sai leikkiä, mitä ei yleensä pääse tekemään. Kaikki keskustelut olivat mielenkiintoisia ja henkisesti kehittäviä.
Essi: Parhaiten leiristä jäi mieleen ihanat ihmiset ja syventävät keskustelut. Mieleenpainuvin kokemus oli kuitenkin raju ukkosmyrsky, joka koetteli leirikeskusta viimeisenä iltana. Itse pelästyin, kun salaman iskettyä johonkin lähettyville kuului pamaus, ja samassa menivät sähköt. Saimme kumminkin valot takaisin noin tunnin kuluttua, jolloin taivas oli jo selkeä.
Suosittelisitko Prometheus-leiriä ET:n opiskelijalle?
Essi: Suosittelisin protuleiriä ET:n opiskelijalle tai vaikka uskonnon opiskelijalle, tälle leirille voi tulla kuka tahansa. Itse sain leirillä uusia kavereita, kokemuksiä ja näkemyksiä, joita en unohda varmasti pitkään aikaan.
Rudolf: Suosittelisin protuleiriä sellaiselle joka ei usko Jumalaan, eikä välttämättömästi halua kirkkohäitä ja papin siunausta, mutta tahtoo rippileiriä vastaavan nuorten kesäleirin.
Kuinka aiot juhlistaa leirin päättymistä?
Rudolf: Suku/tuttava kutsujuhla leirin jälkeen.
Essi: Itse asiassa lähdin leiriltä surumielin, kun jouduin jättämään leiriläiset ja leirikeskuksen. Pidin kuitenkin samana iltana protujuhlat, joita voisi verrata rippijuhliin.
Aiotko tulevaisuudessa apuohjaaksi Protu-leirille?
Essi: Sain protuleiristä mahtavat muistot, joista kiitän sekä leiriläisiä että apuohjaajia. Aion itse ensikesänä mennä apuohjaajaksi, lisäksi liityin Prometheus-leirin tuki ry:n.
Rudolf: Olen vähän miettinyt minkälaista apparinhomma olisi...
lauantai 28. elokuuta 2010
torstai 26. elokuuta 2010
Elämänkatsomustietoa alakoulussa
Elämänkatsomustiedon opetukseen tuovat usein haastetta opetusryhmässä olevat eri-ikäiset oppilaat, tarve sovittaa opetus oman kunnan/koulun opetussuunnitelmiin sekä huomioida paikalliset olosuhteet ja kulttuuri. Tällä hetkellä alakoulussa yleisimmin käytössä olevat uudet oppikirjat, Miina, Ville ja vintiöt - elämänkatsomustieto ja Miina, Ville ja kulttuurin arvoitus, eivät vielä kata kokonaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteissa mainittuja aihekokonaisuuksia. Kirjasarjaan onkin tulossa täydennystä lähivuosina!
Oppikirjat ovat (niin elämänkatsomustiedossa kuin muissakin oppiaineissa) ensisijassa opettajan tuki- ja apuvälineitä, niiden ei ole edes tarkoitus toimia ainoana lähdemateriaalina opetuksessa. Elämänkatsomustieto mahdollistaa myös irrottautumisen perinteisestä opettajajohtoisesta luennointitavasta oppilaita osallistaviin työskentelytapoihin. Erilaisten asioiden tekeminen ja keskustelu ovat keskeisiä työskentelytapoja ET:n opetuksessa.
et-opetus.fi-sivustolle tulee aina joskus palautetta opettajilta, jotka kysyvät vinkkejä opetusmateriaaleihin ja oppituntien suunnitteluun. Tässä on ensin muutama linkki opetusta tukeviin materiaaleihin:
Pyysimme lisäksi tamperelaista luokanopettajaa, Satu Arjannetta Lentävänniemen koulusta kertomaan, kuinka hän opettaa elämänkatsomustietoa ja kuinka hän suunnittelee oppitunnit. Toivomme, että lukijat kertoisivat omissa kommenteissaan lisää hyviksi kokemistaan työskentelytavoista ja opetusideoistaan.
Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä
Elämänkatsomustietoa opetetaan alakoulussa usein ryhmälle, jossa on oppilaita kaikilta luokka-asteilta. Joillakin luokilla tunteja on yksi, joillakin kaksi viikossa, riippuen kunnan opetussuunnitelmasta. Tällöin on mielestäni järkevintä valita keskusaihe ja rakentaa siitä sopivia tunteja eri-ikäisille oppilaille.
Kokosin opetussuunnitelman keskeiset sisällöt ja poistin päällekkäisyydet. Tällainen lista syntyi luokille 1-5:
Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu
Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti
Yhteisö ja ihmisoikeudet
Ihminen ja maailma
Kuudennen luokan suunnitelmassa onkin jo uusia asioita, mutta ops on siis luokille 6-9! Kannattaa hieman tarkistella yläkoulun opetussuunnitelmaa ja olla yhteydessä yläkoulun et-opeen, ettei tule liikaa päällekkäisyyksiä.
Kansalaisuus ja hyvä yhteiskunta
Katsomusten maailma
Kulttuuri
Etiikka ja hyvä elämä
Tulevaisuus
Lentävänniemen koulussa Tampereella et-ryhmä on seuraavanlainen: ekaluokkalaisia kaksi, tokaluokkalaisia kaksi, kaksi kolmasluokkalaista, yksi vitonen ja yksi kutonen. Kaksi vuosiviikkotuntia on luokka-asteilla kolme ja kuusi. Tyttöjä on neljä, poikia neljä. Tunnit ovat motivoivasti perjantaina klo 13-15, koska myös ortodoksiopettaja tulee silloin kouluumme…
Olen opettanut et:tä vasta muutaman vuoden. Oppiaineen oppikirjoja en tunne, koska kaikki kouluni materiaalit ovat ikivanhoja ja huonokuntoisia, eikä niihin tee mieli tarttua. Keväällä ostin kirjat Miina, Ville ja vintiöt sekä Miina, Ville ja kulttuurin arvoitus (Opetushallituksen kustantamaa materiaalia).
Syyslukukaudella tulen tarvitsemaan seuraavia kirjoja:
Koulussani on runsaasti pelejä, niitä tarvitsen varmasti myös.
Jos kaunis kesä jatkuu, pidän kaksi ensimmäistä kertaa tunnit ulkona. Teemme asioita, jotka liittyvät Sisältöalueeseen Ihminen ja maailma sekä Ihmissuhteet.
Viikko 33 Menemme koulun lähimetsään mukana kynät. Jokainen oppilas saa pahvikiekon, ”cd:n”. Hajaannumme hieman ja kymmenisen minuuttia jokaisen pitää kuunnella luontoa ja kirjoittaa äänet cd:lle. Kokoonnumme yhteen ja esitämme cd:t toisillemme.
Sen jälkeen otamme jokaisesta kuvan jossain lapsen itse valitsemassa mieleisessä luontopaikassa. Jälkimmäisellä tunnilla, jossa on siis mukana vain kaksi kolmasluokkalaista ja yksi kutonen, tulostamme kuvat ja sommittelemme et-luokkaan ”facebookin”.
Viikko 34 Jaan lapset pareittain. Jokainen pari saa metrin mittaisen langan. He asettavat sen metsään valitsemaansa kohtaan ja keksivät lankaa seuraavan tarinan. Esim. Olipa kerran pieni metsähiiri, joka pujahti esiin kolostaan… Parit esittävät tarinat toisilleen. Jälkimmäisellä tunnilla pelaamme metsägolfia.
Viikko 35 Tarkastelemme facebookia. Jokainen tekee kuvansa yhteyteen pienen kirjallisen koosteen itsestään. Jos ekaluokkalaiset eivät osaa kirjoittaa, minun täytyy toimia kirjurina! Jaan et-vihot. Valitsemme kanteen kivat kuvat ja kiinnitämme ne. Teemme vihkoon minä-sivun, jota täytyy täydentää kotona. Siinä kysytään vanhempien ja isovanhempien syntymäpaikkoja ja ammatteja.
Toisella tunnilla opettelemme sukuun liittyviä käsitteitä (täti, eno jne.) ja pelaamme Hullunkurisia perheitä. Näin aloittelen opsin kohtia ”Kuka olen, mitä osaan” sekä ”Suomalainen kulttuuri”.
Viikko 36 Teemme retken Amurin työläismuseoon.
Viikko 37 Käsittelemme sukumonisteita. Etsimme syntymäpaikkoja kartasta. Nimet ja ammatit herättävät varmaan keskustelua. On myös mielenkiintoista kuulla, onko joku ominaisuus ollut vahvasti perinnöllinen. Ainakin isompien kanssa teemme muistiinpanot museoretkestä ja samaa työstän jälkimmäisellä tunnilla.
Päivänavauksista
Koulussani joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina on seurakunnan päivänavaus juhlasalissa ja minä pidän silloin päivänavauksen et:läisille. Syyskuussa aion käsitellä yrittäjyyttä, lokakuussa Aleksis Kiveä, marraskuussa ruotsalaisuuden päivää ja joulukuussa lapsen oikeuksia.
Oppikirjat ovat (niin elämänkatsomustiedossa kuin muissakin oppiaineissa) ensisijassa opettajan tuki- ja apuvälineitä, niiden ei ole edes tarkoitus toimia ainoana lähdemateriaalina opetuksessa. Elämänkatsomustieto mahdollistaa myös irrottautumisen perinteisestä opettajajohtoisesta luennointitavasta oppilaita osallistaviin työskentelytapoihin. Erilaisten asioiden tekeminen ja keskustelu ovat keskeisiä työskentelytapoja ET:n opetuksessa.
et-opetus.fi-sivustolle tulee aina joskus palautetta opettajilta, jotka kysyvät vinkkejä opetusmateriaaleihin ja oppituntien suunnitteluun. Tässä on ensin muutama linkki opetusta tukeviin materiaaleihin:
- Helsingin yliopiston elämänkatsomustiedon didaktiikan opiskelijoiden tekemiä harjoitustöitä.
- Tampereen yliopiston elämänkatsomustiedon opiskelijoiden opetusideoita
- Opetushallituksen elämänkatsomustietoa perusopetuksen alaluokille -sivusto.
- Lista elämänkatsomustiedon oppikirjoista et-opetus.fi-sivustolla.
- YLE:n opettaja.tv: Ajattelen, siis olen
Pyysimme lisäksi tamperelaista luokanopettajaa, Satu Arjannetta Lentävänniemen koulusta kertomaan, kuinka hän opettaa elämänkatsomustietoa ja kuinka hän suunnittelee oppitunnit. Toivomme, että lukijat kertoisivat omissa kommenteissaan lisää hyviksi kokemistaan työskentelytavoista ja opetusideoistaan.
Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä
Elämänkatsomustietoa alakoulussa
Elämänkatsomustietoa opetetaan alakoulussa usein ryhmälle, jossa on oppilaita kaikilta luokka-asteilta. Joillakin luokilla tunteja on yksi, joillakin kaksi viikossa, riippuen kunnan opetussuunnitelmasta. Tällöin on mielestäni järkevintä valita keskusaihe ja rakentaa siitä sopivia tunteja eri-ikäisille oppilaille.
Kokosin opetussuunnitelman keskeiset sisällöt ja poistin päällekkäisyydet. Tällainen lista syntyi luokille 1-5:
Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu
- toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettuminen
- hyvä, oikean ja väärän erottaminen
- ystävyyden merkitys elämässä
- hyvä elämä
- oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa
- ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä
- arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä.
Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti
- Kuka olen ja mitä osaan
- toiveet
- erilaisia elämäntapoja
- suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus
- suomalainen kulttuuri, suomalaiset kulttuurivähemmistöt
- uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys
- elämänvaiheet
- maailman kulttuuriperintö
- elämänkatsomus, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia.
Yhteisö ja ihmisoikeudet
- Yhteiselämän perusteita, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö
- lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet
- tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma
- etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus
- oman elämän eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja.
Ihminen ja maailma
- Ympäristö ja luonto, eloton ja elävä, kauneus luonnossa
- elämän synty ja kehitys, maa ja maailmakaikkeus, elämän erilaisia muotoja, syntymä, elämä ja kuolema luonnossa
- kertomuksia maailman synnystä
- luonnon tulevaisuus ja kestävä kehitys, erilaiset aikakäsitykset ja niiden merkitys ihmisen elämässä
- luonnon tulevaisuus ja kestävä kehitys
- maailmanperintö ja ympäristö
Kuudennen luokan suunnitelmassa onkin jo uusia asioita, mutta ops on siis luokille 6-9! Kannattaa hieman tarkistella yläkoulun opetussuunnitelmaa ja olla yhteydessä yläkoulun et-opeen, ettei tule liikaa päällekkäisyyksiä.
Kansalaisuus ja hyvä yhteiskunta
- Demokratia
- kestävä kehitys.
Katsomusten maailma
- Katsomusten historiaa, katsomusvapaus
- alustavasti maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus
- luonnollinen ja yliluonnollinen
- uskonto ja uskonnottomuus.
Kulttuuri
- Kulttuuri ja luonto
- suomalainen kulttuuri, suvaitsevaisuus.
Etiikka ja hyvä elämä
- Monikulttuurisuus eettisenä kysymyksenä alustavasti.
Tulevaisuus
- Maailmanperintö.
Lentävänniemen koulussa Tampereella et-ryhmä on seuraavanlainen: ekaluokkalaisia kaksi, tokaluokkalaisia kaksi, kaksi kolmasluokkalaista, yksi vitonen ja yksi kutonen. Kaksi vuosiviikkotuntia on luokka-asteilla kolme ja kuusi. Tyttöjä on neljä, poikia neljä. Tunnit ovat motivoivasti perjantaina klo 13-15, koska myös ortodoksiopettaja tulee silloin kouluumme…
Olen opettanut et:tä vasta muutaman vuoden. Oppiaineen oppikirjoja en tunne, koska kaikki kouluni materiaalit ovat ikivanhoja ja huonokuntoisia, eikä niihin tee mieli tarttua. Keväällä ostin kirjat Miina, Ville ja vintiöt sekä Miina, Ville ja kulttuurin arvoitus (Opetushallituksen kustantamaa materiaalia).
Syyslukukaudella tulen tarvitsemaan seuraavia kirjoja:
- Kaari Utrio: Laps Suomen
- Äiti, mitä minä tekisin, ikivanha askarteluopas
- Joku vanha suomalainen satukirja, vaikkapa Topeliusta
- Maailman lapset, Unicef
- Nuorten lakikirja, Talentum
Koulussani on runsaasti pelejä, niitä tarvitsen varmasti myös.
Jos kaunis kesä jatkuu, pidän kaksi ensimmäistä kertaa tunnit ulkona. Teemme asioita, jotka liittyvät Sisältöalueeseen Ihminen ja maailma sekä Ihmissuhteet.
Viikko 33 Menemme koulun lähimetsään mukana kynät. Jokainen oppilas saa pahvikiekon, ”cd:n”. Hajaannumme hieman ja kymmenisen minuuttia jokaisen pitää kuunnella luontoa ja kirjoittaa äänet cd:lle. Kokoonnumme yhteen ja esitämme cd:t toisillemme.
Sen jälkeen otamme jokaisesta kuvan jossain lapsen itse valitsemassa mieleisessä luontopaikassa. Jälkimmäisellä tunnilla, jossa on siis mukana vain kaksi kolmasluokkalaista ja yksi kutonen, tulostamme kuvat ja sommittelemme et-luokkaan ”facebookin”.
Viikko 34 Jaan lapset pareittain. Jokainen pari saa metrin mittaisen langan. He asettavat sen metsään valitsemaansa kohtaan ja keksivät lankaa seuraavan tarinan. Esim. Olipa kerran pieni metsähiiri, joka pujahti esiin kolostaan… Parit esittävät tarinat toisilleen. Jälkimmäisellä tunnilla pelaamme metsägolfia.
Viikko 35 Tarkastelemme facebookia. Jokainen tekee kuvansa yhteyteen pienen kirjallisen koosteen itsestään. Jos ekaluokkalaiset eivät osaa kirjoittaa, minun täytyy toimia kirjurina! Jaan et-vihot. Valitsemme kanteen kivat kuvat ja kiinnitämme ne. Teemme vihkoon minä-sivun, jota täytyy täydentää kotona. Siinä kysytään vanhempien ja isovanhempien syntymäpaikkoja ja ammatteja.
Toisella tunnilla opettelemme sukuun liittyviä käsitteitä (täti, eno jne.) ja pelaamme Hullunkurisia perheitä. Näin aloittelen opsin kohtia ”Kuka olen, mitä osaan” sekä ”Suomalainen kulttuuri”.
Viikko 36 Teemme retken Amurin työläismuseoon.
Viikko 37 Käsittelemme sukumonisteita. Etsimme syntymäpaikkoja kartasta. Nimet ja ammatit herättävät varmaan keskustelua. On myös mielenkiintoista kuulla, onko joku ominaisuus ollut vahvasti perinnöllinen. Ainakin isompien kanssa teemme muistiinpanot museoretkestä ja samaa työstän jälkimmäisellä tunnilla.
Päivänavauksista
Koulussani joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina on seurakunnan päivänavaus juhlasalissa ja minä pidän silloin päivänavauksen et:läisille. Syyskuussa aion käsitellä yrittäjyyttä, lokakuussa Aleksis Kiveä, marraskuussa ruotsalaisuuden päivää ja joulukuussa lapsen oikeuksia.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Tuukka Tomperin haastattelu
Haastattelu on julkaistu alunperin et-opetus.fi-sivustolla vuonna 2009, josta se on siirretty tähän blogiin elokuussa 2010.
Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä
Mikä on elämänkatsomustiedon merkitys suomalaisessa koulujärjestelmässä? Millaista on ET-opettajan arki, ja millaisia ovat elämänkatsomustiedon opiskelijat? Muun muassa näistä asioista et-opetus.fi keskusteli Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksella toimivan tutkijan ja elämänkatsomustiedon moniottelijan Tuukka Tomperin kanssa.
Tomperilla on yli kymmenen vuoden kokemus elämänkatsomustiedon (ET) ja filosofian opettajana toimimisesta ja ET:n oppikirjojen ja opetussuunnitelman parissa työskentelystä. Tomperin oma kiinnostus elämänkatsomustietoon kumpusi ensin filosofian opinnoista ja myöhemmin konkreettisesta opetustyöstä Tampereen aikuislukiossa. - Aikuislukiossa valinnanvapaus uskonnon ja elämänkatsomustiedon opiskelun välillä toi oppitunneille motivoituneita ihmisiä. Erityisesti nuorilla kiinnostus ET:n käsittelemiin aiheisiin kulkee myös usein käsi kädessä yhteiskunnallisen aktiivisuuden heräämisen kanssa, Tomperi kertoo. Elämänkatsomustiedon aihepiireihin kuuluvat perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien mukaan mm. ihmissuhteiden, hyvän elämän, yhteiskunnan ja moraalisten kysymysten käsitteleminen.
Elämänkatsomustiedon oppilaslähtöisyyden ja teemojen vuoksi aine keskustelee enemmän oppilaan kanssa ja tukee näin myös oppijoiden yhteiskunnallisten osallistumismuotojen kehittymistä eteenpäin. Tomperin mukaan elämänkatsomustiedon eräs tärkeimmistä lähtökohdista on oppilaan ymmärtäminen itsenäisesti ajattelevana ja toimivana subjektina. Opetuksessa huomioidaan yksittäisten oppilaiden pedagogiset tarpeet, eikä pyritä sovittamaan kaikkia samaan, ennalta määriteltyyn muottiin. - Elämänkatsomustieto on pedagogisena oppiaineena aina palvelemassa oppilaan tarpeita, toisin kuin uskontokuntiin kuuluville tarjottava opetus, joka tuntuu edelleen lähtevän enemmän uskonnon perinteen ja sen tarpeiden palvelemisesta, Tomperi toteaa. Oppilaan huomioiminen katsomuksellisesti neutraalissa oppimistilanteessa onkin Tomperin mukaan eräs elämänkatsomustiedon merkityksellisimmistä ulottuvuuksista.
Elämänkatsomustietoa opettavat kouluissa sekä luokanopettajat että aineenopettajat. Aineenopettajilla on usein enemmän liikkumatilaa toteuttaa omia näkemyksiään ET:n aihesisältöjen toteuttamisessa, vaikka aine itsessään onkin usein eräänlaisena heittopussina opettajien välillä. Monissa kouluissa katsomuksenvapautta ja uskonnottomuutta pidetään Tomperin mukaan myös edelleen ‘mörkönä’, mikä saattaa heijastua myös välinpitämättömänä suhtautumisena uskonnottomien tarpeisiin ja laissa määriteltyihin oikeuksiin. Usein elämänkatsomustiedon opettaja voikin joutua pitämään uskonnottomien puolia jäädä pois esimerkiksi kirkkovuoden tapahtumista tai tunnustuksellista aamunavauksista. Vaikeimmissa tapauksissa tilanteet voivat kärjistyä ristiriidoiksi kristillistä perinnettä itsestäänselvänä pitävien opettajien ja ‘omistaan’ huolehtivien ET-opettajien välillä. - Asiat kuitenkin edistyvät lopulta vain ihmisten kautta. Niinpä sanon aina, että kunhan joka koulussa olisi edes yksi elämänkatsomustietoon perehtynyt opettaja, joka on kiinnostunut aineen opettamisesta ja osaa ottaa tässäkin asiassa huomioon oppilaiden erilaisuuden ja moniarvoisuuden, paljon olisi jo saavutettu, Tomperi alleviivaa.
Tomperi ei kannata uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhdistämistä yhteisen uskontotiedon nimikkeen alle. Sekä kansainväliset esimerkit että Suomessa kuullut keskustelunavaukset antavat olettaa, että uskontotietona opetetut sisällöt ovat usein evankelisluterilaisen näkemyksen mukaisia - tai niitä mahdollisimman vähän haastavia. - Edellinen opetussuunnitelman uudistustyö tehtiin virkamiestyönä suljettujen ovien takana. Pian aloitettava uudistus täytyy nostaa laajaan julkiseen keskusteluun, eikä sitä voida jättää pelkkien institutionaalisten lausuntokierrosten varaan, Tomperi painottaa. Uudistuksessa tullaan ottamaan syvemmällä tasolla kantaa myös uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen, ja julkisella, avoimella keskustelulla on mahdollista välttää virkamiestahojen ja kirkon harvainvallan käyttö uudistuksen periaatteellisissa kysymyksissä.
Elämänkatsomustietoa opiskelevien vanhemmat ja joskus opettajatkin kohtaavat saatavilla olevan informaation niukkuuden yllättävän usein. Eräs tapa koota ja keskittää saatavilla olevaa materiaalia ja opetusresursseja on Internet ja erityisesti web. Tuukka Tomperi näkee et-opetus.fi:n kaltaisten sivustojen merkityksen vanhempien ja opettajien solmukohtana saatavilla olevaan informaatioon. Webin, ja erityisesti sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia voitaisiin ottaa Tomperin mukaan käyttöön myös luokkahuoneissa. Elämänkatsomustiedon oppisisältöjen yhdistäminen esimerkiksi mediakasvatuksen aihekokonaisuuksiin saa Tomperilta myös kannatusta.
Lopuksi Tomperi peräänkuuluttaa arkitodellisuuteen suhteutettuja tilastoja ja median valppautta suomalaisen katsomusopetuksen tilan uutisoinnissa. Vaikka mediassa ja keskusteluissa viitataan aina kulloiseenkin uusimpaan tilastoon luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrästä Suomessa (tällä hetkellä yli 81%), ei tämä tilasto vielä riitä argumentiksi katsomusopetuksesta puhuttaessa. Olennaista on yksittäisten koulujen ja oppilasryhmien tilanne. Joissakin tilanteissa luterilaisten opetettavien osuus on lähes 100% oppilaista, toisissa vain hieman yli 50%. Mediassa pidetäänkin yllä eräänlaista kansallista yhtenäismyyttiä, jonka avulla voidaan poliittisessa päätöksenteossa perustella katsomusopetuksen opetussuunnitelman kehittämistä. - Lopulta kyse on siitä, että kaikille oppilaille on tarjottava mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen. Paras keino tähän on se, että uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus avataan toisilleen vaihtoehtoisiksi valinnoiksi oppilaan katsomustaustasta riippumatta, kiteyttää Tomperi.
Terveisin: et-opetus.fi -työryhmä
Mikä on elämänkatsomustiedon merkitys suomalaisessa koulujärjestelmässä? Millaista on ET-opettajan arki, ja millaisia ovat elämänkatsomustiedon opiskelijat? Muun muassa näistä asioista et-opetus.fi keskusteli Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksella toimivan tutkijan ja elämänkatsomustiedon moniottelijan Tuukka Tomperin kanssa.
Tomperilla on yli kymmenen vuoden kokemus elämänkatsomustiedon (ET) ja filosofian opettajana toimimisesta ja ET:n oppikirjojen ja opetussuunnitelman parissa työskentelystä. Tomperin oma kiinnostus elämänkatsomustietoon kumpusi ensin filosofian opinnoista ja myöhemmin konkreettisesta opetustyöstä Tampereen aikuislukiossa. - Aikuislukiossa valinnanvapaus uskonnon ja elämänkatsomustiedon opiskelun välillä toi oppitunneille motivoituneita ihmisiä. Erityisesti nuorilla kiinnostus ET:n käsittelemiin aiheisiin kulkee myös usein käsi kädessä yhteiskunnallisen aktiivisuuden heräämisen kanssa, Tomperi kertoo. Elämänkatsomustiedon aihepiireihin kuuluvat perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien mukaan mm. ihmissuhteiden, hyvän elämän, yhteiskunnan ja moraalisten kysymysten käsitteleminen.
Elämänkatsomustiedon oppilaslähtöisyyden ja teemojen vuoksi aine keskustelee enemmän oppilaan kanssa ja tukee näin myös oppijoiden yhteiskunnallisten osallistumismuotojen kehittymistä eteenpäin. Tomperin mukaan elämänkatsomustiedon eräs tärkeimmistä lähtökohdista on oppilaan ymmärtäminen itsenäisesti ajattelevana ja toimivana subjektina. Opetuksessa huomioidaan yksittäisten oppilaiden pedagogiset tarpeet, eikä pyritä sovittamaan kaikkia samaan, ennalta määriteltyyn muottiin. - Elämänkatsomustieto on pedagogisena oppiaineena aina palvelemassa oppilaan tarpeita, toisin kuin uskontokuntiin kuuluville tarjottava opetus, joka tuntuu edelleen lähtevän enemmän uskonnon perinteen ja sen tarpeiden palvelemisesta, Tomperi toteaa. Oppilaan huomioiminen katsomuksellisesti neutraalissa oppimistilanteessa onkin Tomperin mukaan eräs elämänkatsomustiedon merkityksellisimmistä ulottuvuuksista.
Elämänkatsomustietoa opettavat kouluissa sekä luokanopettajat että aineenopettajat. Aineenopettajilla on usein enemmän liikkumatilaa toteuttaa omia näkemyksiään ET:n aihesisältöjen toteuttamisessa, vaikka aine itsessään onkin usein eräänlaisena heittopussina opettajien välillä. Monissa kouluissa katsomuksenvapautta ja uskonnottomuutta pidetään Tomperin mukaan myös edelleen ‘mörkönä’, mikä saattaa heijastua myös välinpitämättömänä suhtautumisena uskonnottomien tarpeisiin ja laissa määriteltyihin oikeuksiin. Usein elämänkatsomustiedon opettaja voikin joutua pitämään uskonnottomien puolia jäädä pois esimerkiksi kirkkovuoden tapahtumista tai tunnustuksellista aamunavauksista. Vaikeimmissa tapauksissa tilanteet voivat kärjistyä ristiriidoiksi kristillistä perinnettä itsestäänselvänä pitävien opettajien ja ‘omistaan’ huolehtivien ET-opettajien välillä. - Asiat kuitenkin edistyvät lopulta vain ihmisten kautta. Niinpä sanon aina, että kunhan joka koulussa olisi edes yksi elämänkatsomustietoon perehtynyt opettaja, joka on kiinnostunut aineen opettamisesta ja osaa ottaa tässäkin asiassa huomioon oppilaiden erilaisuuden ja moniarvoisuuden, paljon olisi jo saavutettu, Tomperi alleviivaa.
Tomperi ei kannata uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhdistämistä yhteisen uskontotiedon nimikkeen alle. Sekä kansainväliset esimerkit että Suomessa kuullut keskustelunavaukset antavat olettaa, että uskontotietona opetetut sisällöt ovat usein evankelisluterilaisen näkemyksen mukaisia - tai niitä mahdollisimman vähän haastavia. - Edellinen opetussuunnitelman uudistustyö tehtiin virkamiestyönä suljettujen ovien takana. Pian aloitettava uudistus täytyy nostaa laajaan julkiseen keskusteluun, eikä sitä voida jättää pelkkien institutionaalisten lausuntokierrosten varaan, Tomperi painottaa. Uudistuksessa tullaan ottamaan syvemmällä tasolla kantaa myös uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen, ja julkisella, avoimella keskustelulla on mahdollista välttää virkamiestahojen ja kirkon harvainvallan käyttö uudistuksen periaatteellisissa kysymyksissä.
Elämänkatsomustietoa opiskelevien vanhemmat ja joskus opettajatkin kohtaavat saatavilla olevan informaation niukkuuden yllättävän usein. Eräs tapa koota ja keskittää saatavilla olevaa materiaalia ja opetusresursseja on Internet ja erityisesti web. Tuukka Tomperi näkee et-opetus.fi:n kaltaisten sivustojen merkityksen vanhempien ja opettajien solmukohtana saatavilla olevaan informaatioon. Webin, ja erityisesti sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia voitaisiin ottaa Tomperin mukaan käyttöön myös luokkahuoneissa. Elämänkatsomustiedon oppisisältöjen yhdistäminen esimerkiksi mediakasvatuksen aihekokonaisuuksiin saa Tomperilta myös kannatusta.
Lopuksi Tomperi peräänkuuluttaa arkitodellisuuteen suhteutettuja tilastoja ja median valppautta suomalaisen katsomusopetuksen tilan uutisoinnissa. Vaikka mediassa ja keskusteluissa viitataan aina kulloiseenkin uusimpaan tilastoon luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrästä Suomessa (tällä hetkellä yli 81%), ei tämä tilasto vielä riitä argumentiksi katsomusopetuksesta puhuttaessa. Olennaista on yksittäisten koulujen ja oppilasryhmien tilanne. Joissakin tilanteissa luterilaisten opetettavien osuus on lähes 100% oppilaista, toisissa vain hieman yli 50%. Mediassa pidetäänkin yllä eräänlaista kansallista yhtenäismyyttiä, jonka avulla voidaan poliittisessa päätöksenteossa perustella katsomusopetuksen opetussuunnitelman kehittämistä. - Lopulta kyse on siitä, että kaikille oppilaille on tarjottava mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen. Paras keino tähän on se, että uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus avataan toisilleen vaihtoehtoisiksi valinnoiksi oppilaan katsomustaustasta riippumatta, kiteyttää Tomperi.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Opetuskokeilu kodin ja koulun yhteistyöstä
Opiskelen luokanopettajaksi Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella, ja vuonna 2008 tein kandidaatin työni luokanopettajien suhteesta elämänkatsomustietoon. Minulla ei ollut minkäänlaista aiempaa kosketuspohjaa kyseiseen oppiaineeseen, ja ehkä juuri siksi halusin tutkia sitä syvemmin.
Lähdin rakentamaan pro gradu -työtäni samaisen oppiaineen ympärille, ensi alkuun ajatuksenani tutkia vanhempien ajatuksia elämänkatsomustiedosta. Tuntui kuitenkin, etten välttämättä saisi henkilökohtaisesti aiheesta tarpeeksi irti. Ideointi graduohjaajani kanssa osoittautui hedelmälliseksi - hän oli juuri tarkastamassa Raili Lehtolaisen väitöskirjaa nimeltä Keltaista ja kimaltavaa, joka käsittelee kodin ja koulun yhteyden rakentamista uusilla toimintatavoilla. Yksinkertaistettuna Lehtolainen oli rakentanut kodin ja koulun yhteistyötä tukevan toimintamallin, jossa koulussa tapahtuva oppiminen perustui vanhempien ja isovanhempien kodeissa yhdessä lasten kanssa rakentamille esityksille ja pohdinnoille.
Päätin rakentaa Lehtolaisen mallia mukaillen oman elämänkatsomustiedon opetuskokeilun Savonlinnan normaalikoulun elämänkatsomustiedon oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Tutkimuksen tarkoituksena oli pyrkiä rakentamaan toimiva elämänkatsomustiedon opetuksen malli, jossa yhdistyvät luontevasti elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet opetussuunnitelmassa, kodin ja koulun yhteistyö, multi-age-näkökulma ja ympäristökasvatus. Ryhmä tarjosi mielenkiintoisen tutkimuskohteen, sillä et-oppilaita oli viideltä eri luokka-asteelta yhteensä kymmenen.
Tähän mennessä oppilaat olivat usein opiskelleet rajatusti oman luokka-asteensa asioita. Pohdin, olisiko kuitenkin mahdollista, että eri-ikäiset oppilaat käsittelisivät samoja teemoja yhtä aikaa. Tutkiessani mahdollista yhteistä teemaa käsiteltäväksi nousi ympäristökasvatus. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmassa ympäristökasvatus näkyy osana keskeisiä sisältöjä (mm. luokat 1-5, Ihminen ja maailma, luokat 6-9 Tulevaisuus) ja tuntui, että se olisi luonteva ottaa yhteiseksi aiheeksi kun luodaan yhteyttä kodin ja koulun välille.
Pidin oppitunteja neljän viikon aikana tunnin viikossa. Aikaa rajasivat mm. omat opiskelukiireet, ja kokeilua olisi selvästi ollut hyvä tehdä kauemmin. Lähetin joka viikko lasten mukana kirjeen kotiin, jossa pyysin vanhempia keskustelemaan ja kertomaan jostain aihepiiristä, jota käsiteltäisiin seuraavan viikon tunnilla. Pidin tärkeänä, että olin myös itse mukana tarinoimassa, joten jokaiseen kirjeeseen liitin oman muistoni käsiteltävästä aiheesta. Osa vanhemmista osallistui vahvasti, osalle taas kokeilun idea saattoi jäädä etäiseksi jo kielimuurin takia.
Olin valmistautunut käymään läpi esimerkiksi ympäristön käsitettä aika perinpohjaisesti, mutta totesin, että lapsilla on aiheesta erittäin hyvät pohjatiedot. Ns. teorian sijasta pääpaino tunneilla olikin sillä, että lapset kertoivat ja kuuntelivat vanhempien lähettämiä tarinoita, joista sitten nostin ylös opetettavia käsitteitä. Temaattisesti tunnit jakautuivat siten, että liikuimme menneestä tulevaisuuteen. Ensimmäisen tunnin jälkeen pyysin vanhemmilta kirjeitse muistoja ja kokemuksia siitä, millainen oli lapsuuden ympäristö ja miten nykyinen elinympäristö eroaa siitä. Tätä aihetta olimme sivunneet ensimmäisellä tunnilla, kun pohdimme ympäristön käsitettä ja sen muutoksia. Toisella tunnilla kuuntelimme tarinoita ja jatkoimme edelleen muutoksien pohdintaa - mikä on huono muutos ympäristössä, miksi se on "huono muutos"? Pitäisikö ympäristöä jotenkin suojella ja miksi?
Seuraavaksi pyysin vanhemmilta tarinoita siitä, millaista oli entisajan kierrätys, tai puhuttiinko kierrätyksestä tai ympäristönsuojelusta perheissä tai kouluissa ylipäänsä. Tutustuimme vanhempien tarinoihin ja sen pohjalta kiersimme tutkimassa, miten Savonlinnan Normaalikoulu kierrättää, ja onko esimerkiksi oppilailla vaikuttamismahdollisuuksia. Puhuimme mm. tuunauksesta ja kestävästä kehityksestä, ja tämän kautta pyrin luomaan aasinsiltaa seuraavalle tunnille, jolla käsiteltiin ympäristömme tulevaisuutta. Viimeisellä tunnilla käsittelimme tulevaisuudennäkymiä ja toiveita, ja tällöin pyysin oppilaita pohtimaan ryhmissä, millainen olisi ihanteellinen koulu- ja kaupunkiympäristö ja mitä sen saavuttamiseksi voisi tehdä.
Seikka, joka eniten harmittaa on se, että yhteys vanhempiin jäi niin etäiseksi. Olisi ollut hyvä ajan kanssa vaikka tavata vanhemmat ja kertoa kokeilusta kasvotusten, kun nyt kommunikointi jäi kirjeitten varaan. Oli vaikeaa seurata menevätkö kirjeet kotiin asti, kun kaikki oppilaat eivät olleet samalla luokalla. Kokeilun aikana huomasi selvästi miten lyhyt aika onkaan tunti viikossa, etenkin jos haluaisi luoda parempaa yhteyttä kodin ja koulun välille.
Itselläni tämä toimi hyvänä opetusharjoitteluna ja innosti tutkimaan graduni teoriaosan aiheita kuten ympäristökasvatusta ja yhdysluokkaopetusta, joihin muuten en välttämättä olisi tutustunut syvemmin. Multi-age -tyyppistä ryhmää on etenkin aloittelevan opettajan varsin haasteellista ohjata, sillä tietenkin pyrkimyksenä on tarjota haasteellisia aiheita, mutta kuitenkin siten, että nuoremmatkin pysyisivät kärryillä. Tutustuttuani multi-ageen kokeiluni jälkeen syvemmin, olen tullut toteamaan, että opetus voisi olla virikkeellisempää ja vähemmän opettajajohtoista kuin tavallisessa luokkahuoneopetuksessa. Tässä tapauksessa itselläni oli kuitenkin selkeä rooli luokan vetäjänä. Varmasti myös lapsilta veisi jonkin aikaa totuttautua erilaiseen toimintamalliin ja yhdessä työskentelyyn, jos opetus on aiemmin ollut hyvin eriytettyä. Nyt minulla oli tehtävänä myös ns. kuppikuntien hajottaminen ja luokan yhteisöllisyyden rakentaminen, mikä ei sekään ollut helppoa, kun en tuntenut oppilaita kovin hyvin.
Epäkohdista huolimatta tällainen malli tuntui sopivan elämänkatsomustiedon opetukseen loistavasti jo esimerkiksi siinä, että ympäristökasvatus tarjoaa pohjan käsitellä et:n teemoja. Tarinoiden kuuntelu ja keskustelu niistä ovat hyviä et:n opetusmenetelmiä, lapset selvästi käsittelivät näitä aiheita mielellään. Tulen varmasti jatkamaan myös tulevassa ammatissani kyseisten teemojen parissa työskentelyä!
Noora Malkavaara, tuleva luokanopettaja
Lähdin rakentamaan pro gradu -työtäni samaisen oppiaineen ympärille, ensi alkuun ajatuksenani tutkia vanhempien ajatuksia elämänkatsomustiedosta. Tuntui kuitenkin, etten välttämättä saisi henkilökohtaisesti aiheesta tarpeeksi irti. Ideointi graduohjaajani kanssa osoittautui hedelmälliseksi - hän oli juuri tarkastamassa Raili Lehtolaisen väitöskirjaa nimeltä Keltaista ja kimaltavaa, joka käsittelee kodin ja koulun yhteyden rakentamista uusilla toimintatavoilla. Yksinkertaistettuna Lehtolainen oli rakentanut kodin ja koulun yhteistyötä tukevan toimintamallin, jossa koulussa tapahtuva oppiminen perustui vanhempien ja isovanhempien kodeissa yhdessä lasten kanssa rakentamille esityksille ja pohdinnoille.
Päätin rakentaa Lehtolaisen mallia mukaillen oman elämänkatsomustiedon opetuskokeilun Savonlinnan normaalikoulun elämänkatsomustiedon oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Tutkimuksen tarkoituksena oli pyrkiä rakentamaan toimiva elämänkatsomustiedon opetuksen malli, jossa yhdistyvät luontevasti elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet opetussuunnitelmassa, kodin ja koulun yhteistyö, multi-age-näkökulma ja ympäristökasvatus. Ryhmä tarjosi mielenkiintoisen tutkimuskohteen, sillä et-oppilaita oli viideltä eri luokka-asteelta yhteensä kymmenen.
Tähän mennessä oppilaat olivat usein opiskelleet rajatusti oman luokka-asteensa asioita. Pohdin, olisiko kuitenkin mahdollista, että eri-ikäiset oppilaat käsittelisivät samoja teemoja yhtä aikaa. Tutkiessani mahdollista yhteistä teemaa käsiteltäväksi nousi ympäristökasvatus. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmassa ympäristökasvatus näkyy osana keskeisiä sisältöjä (mm. luokat 1-5, Ihminen ja maailma, luokat 6-9 Tulevaisuus) ja tuntui, että se olisi luonteva ottaa yhteiseksi aiheeksi kun luodaan yhteyttä kodin ja koulun välille.
Pidin oppitunteja neljän viikon aikana tunnin viikossa. Aikaa rajasivat mm. omat opiskelukiireet, ja kokeilua olisi selvästi ollut hyvä tehdä kauemmin. Lähetin joka viikko lasten mukana kirjeen kotiin, jossa pyysin vanhempia keskustelemaan ja kertomaan jostain aihepiiristä, jota käsiteltäisiin seuraavan viikon tunnilla. Pidin tärkeänä, että olin myös itse mukana tarinoimassa, joten jokaiseen kirjeeseen liitin oman muistoni käsiteltävästä aiheesta. Osa vanhemmista osallistui vahvasti, osalle taas kokeilun idea saattoi jäädä etäiseksi jo kielimuurin takia.
Olin valmistautunut käymään läpi esimerkiksi ympäristön käsitettä aika perinpohjaisesti, mutta totesin, että lapsilla on aiheesta erittäin hyvät pohjatiedot. Ns. teorian sijasta pääpaino tunneilla olikin sillä, että lapset kertoivat ja kuuntelivat vanhempien lähettämiä tarinoita, joista sitten nostin ylös opetettavia käsitteitä. Temaattisesti tunnit jakautuivat siten, että liikuimme menneestä tulevaisuuteen. Ensimmäisen tunnin jälkeen pyysin vanhemmilta kirjeitse muistoja ja kokemuksia siitä, millainen oli lapsuuden ympäristö ja miten nykyinen elinympäristö eroaa siitä. Tätä aihetta olimme sivunneet ensimmäisellä tunnilla, kun pohdimme ympäristön käsitettä ja sen muutoksia. Toisella tunnilla kuuntelimme tarinoita ja jatkoimme edelleen muutoksien pohdintaa - mikä on huono muutos ympäristössä, miksi se on "huono muutos"? Pitäisikö ympäristöä jotenkin suojella ja miksi?
Seuraavaksi pyysin vanhemmilta tarinoita siitä, millaista oli entisajan kierrätys, tai puhuttiinko kierrätyksestä tai ympäristönsuojelusta perheissä tai kouluissa ylipäänsä. Tutustuimme vanhempien tarinoihin ja sen pohjalta kiersimme tutkimassa, miten Savonlinnan Normaalikoulu kierrättää, ja onko esimerkiksi oppilailla vaikuttamismahdollisuuksia. Puhuimme mm. tuunauksesta ja kestävästä kehityksestä, ja tämän kautta pyrin luomaan aasinsiltaa seuraavalle tunnille, jolla käsiteltiin ympäristömme tulevaisuutta. Viimeisellä tunnilla käsittelimme tulevaisuudennäkymiä ja toiveita, ja tällöin pyysin oppilaita pohtimaan ryhmissä, millainen olisi ihanteellinen koulu- ja kaupunkiympäristö ja mitä sen saavuttamiseksi voisi tehdä.
Seikka, joka eniten harmittaa on se, että yhteys vanhempiin jäi niin etäiseksi. Olisi ollut hyvä ajan kanssa vaikka tavata vanhemmat ja kertoa kokeilusta kasvotusten, kun nyt kommunikointi jäi kirjeitten varaan. Oli vaikeaa seurata menevätkö kirjeet kotiin asti, kun kaikki oppilaat eivät olleet samalla luokalla. Kokeilun aikana huomasi selvästi miten lyhyt aika onkaan tunti viikossa, etenkin jos haluaisi luoda parempaa yhteyttä kodin ja koulun välille.
Itselläni tämä toimi hyvänä opetusharjoitteluna ja innosti tutkimaan graduni teoriaosan aiheita kuten ympäristökasvatusta ja yhdysluokkaopetusta, joihin muuten en välttämättä olisi tutustunut syvemmin. Multi-age -tyyppistä ryhmää on etenkin aloittelevan opettajan varsin haasteellista ohjata, sillä tietenkin pyrkimyksenä on tarjota haasteellisia aiheita, mutta kuitenkin siten, että nuoremmatkin pysyisivät kärryillä. Tutustuttuani multi-ageen kokeiluni jälkeen syvemmin, olen tullut toteamaan, että opetus voisi olla virikkeellisempää ja vähemmän opettajajohtoista kuin tavallisessa luokkahuoneopetuksessa. Tässä tapauksessa itselläni oli kuitenkin selkeä rooli luokan vetäjänä. Varmasti myös lapsilta veisi jonkin aikaa totuttautua erilaiseen toimintamalliin ja yhdessä työskentelyyn, jos opetus on aiemmin ollut hyvin eriytettyä. Nyt minulla oli tehtävänä myös ns. kuppikuntien hajottaminen ja luokan yhteisöllisyyden rakentaminen, mikä ei sekään ollut helppoa, kun en tuntenut oppilaita kovin hyvin.
Epäkohdista huolimatta tällainen malli tuntui sopivan elämänkatsomustiedon opetukseen loistavasti jo esimerkiksi siinä, että ympäristökasvatus tarjoaa pohjan käsitellä et:n teemoja. Tarinoiden kuuntelu ja keskustelu niistä ovat hyviä et:n opetusmenetelmiä, lapset selvästi käsittelivät näitä aiheita mielellään. Tulen varmasti jatkamaan myös tulevassa ammatissani kyseisten teemojen parissa työskentelyä!
Noora Malkavaara, tuleva luokanopettaja
torstai 11. maaliskuuta 2010
Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi
Perusopetuksen tuntijakotyöryhmän on määrä esittää näkemyksensä uudeksi tuntijaoksi toukokuun alussa. Näkemyksiä ja erilaisia toiveita elämänkatsomustiedon tulevaisuudesta on annettu opetushallituksen keskustelujen kommenteissa sekä eri järjestöjen ja yksityishenkilöiden kannanotoissa.
Yksi mahdollinen tapa parantaa elämänkatsomustiedon asemaa olisi oppiaineen tekeminen vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille. Nykyisen lainsäädännön mukaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa lainkaan peruskoulussa tai lukiossa, kun taas uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita vapaasti elämänkatsomustiedon ja enemmistön uskonnon väliltä. Vapaa valinta katsomusaineen suhteen on jo esiopetuksessa (uskontokasvatus tai elämänkatsomustietokasvatus) sekä aikuislukioissa. Miksi näin ei voisi olla myös peruskoulussa? Asialle on jo perustettu oma kannattajaryhmä facebookkiin: Oikeus ET-opetukseen ev. lut. kirkon jäsenille.
Elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuutta ei ole juuri esiintynyt aiemmissa kannanotoissa, joten päätin lähettää oman näkemykseni perusopetuksen tuntijakotyöryhmälle.
Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon työryhmälle
Asia: Kannanotto elämänkatsomustiedon valinnaisuudesta
Yksi mahdollinen tapa parantaa elämänkatsomustiedon asemaa olisi oppiaineen tekeminen vapaasti valittavaksi kaikille koululaisille. Nykyisen lainsäädännön mukaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa lainkaan peruskoulussa tai lukiossa, kun taas uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita vapaasti elämänkatsomustiedon ja enemmistön uskonnon väliltä. Vapaa valinta katsomusaineen suhteen on jo esiopetuksessa (uskontokasvatus tai elämänkatsomustietokasvatus) sekä aikuislukioissa. Miksi näin ei voisi olla myös peruskoulussa? Asialle on jo perustettu oma kannattajaryhmä facebookkiin: Oikeus ET-opetukseen ev. lut. kirkon jäsenille.
Elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuutta ei ole juuri esiintynyt aiemmissa kannanotoissa, joten päätin lähettää oman näkemykseni perusopetuksen tuntijakotyöryhmälle.
Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon työryhmälle
Asia: Kannanotto elämänkatsomustiedon valinnaisuudesta
Liitteet: Elämänkatsomustieto - Tietopaketti esi- ja alakoululaisen vanhemmille.
Esite on vapaasti ladattavissa osoitteessa: http://www.et-opetus.fi/et/esittelymateriaalit
Elämänkatsomustiedon opetuksen nykyinen tilanne
Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon (enemmistön uskonto) kuuluvilla ei ole oikeutta osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen, ainoastaan vähemmistöuskontojen oppilaat voivat valita elämänkatsomustiedon, mikäli heidän omaa uskontoa ei opeteta.
Ennen vuotta 2003 uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Esiopetuksessa valinta uskontokasvatuksen ja elämänkatsomustietokasvatuksen välillä on nykyään täysin vapaata, samoin aikuislukioissa uskontokuntiin kuuluvat voivat opiskella halutessaan elämänkatsomustietoa.
Huolimatta siitä, että elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat kasvaneet oppiaineen koko olemassaolon ajan, ovat oppilasmäärät valtakunnallisesti edelleenkin pienet. Vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Toisaalta Helsingissä on jo kouluja, joissa yli neljäsosa oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on tällä hetkellä arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Yhteiskunnan maallistumisen myötä elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen oppilaiden määrä tulee varmasti kasvamaan tulevaisuudessa. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja vuonna 2009 enää 80.7%.
Syitä elämänkatsomustiedon pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Oppiaineesta tiedotetaan huonosti ja jotkut kunnat noudattavat vanhaa lakia ja vaativat vanhemmilta ilmoituksen elämänkatsomustietoon pääsemiseksi. Niin sanottu "kolmen oppilaan sääntö" tulkitaan koulukohtaiseksi eikä kuntakohtaiseksi. Opetusviranomaisten asenteet uskontokuntiin kuulumattomia kohtaan voivat olla syrjiviä ja opetusjärjestelyt voivat olla huonot (hyppytunnit, vaihtuvat opettajat, opetus eri kouluilla). Lisäksi koulun aloittavat oppilaat kokevat erottelun eri ryhmiin oppilaiden vanhempien kulttuuritaustan perusteella syrjivänä ja valitsevat herkästi uskonnon, jotta eivät eroaisi joukosta.
Ongelmia aiheuttavat myös uskonnolliset päivänavaukset ja koulun muut uskonnolliset tilaisuudet. Koulun järjestäessä yhden uskontokunnan tilaisuuksia on ryhmäpaineen takia niistä poisjättäytyminen erittäin vaikeaa. Oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen ei toteudu.
Mahdollisuuksia elämänkatsomustiedon aseman parantamiseksi
Elämänkatsomustiedon opetussisällöt ja opetusmenetelmät ovat poikkeuksellisen onnistuneita kansainvälisestikin mitaten. Elämänkatsomustieto yhdistää mm. monialaisesti eettistä pohdintaa, lasten ajattelutaitojen kehittämistä, erilaisiin katsomuksiin tutustumista sekä kansalaistaitoja tukevaa demokratiakasvatusta.
Elämänkatsomustieto sopisi peruskoulun oppiaineena kaikille koululaisille. Liitteenä olevassa elämänkatsomustiedon esitteessä käydään läpi elämänkatsomustiedon luokkien 1-5 opetussuunnitelman sisältöä.
Elämänkatsomustiedon valinnan tekeminen täysin vapaaksi
Elämänkatsomustiedon avaamisella uskontokuntiin kuuluville saavutettaisiin muitakin etuja. Koulujen ja opetusviranomaisten ei tarvitsisi enää käsitellä arkaluontoisia tietoja liittyen lasten jäsenyyteen eri uskontokunnissa. Viranomaisten mahdollisuus vältellä elämänkatsomustiedon opetuksen aloittamista ei enää onnistuisi, vaan vanhemmat saisivat tehdä valintansa ilman ulkoista painetta. Oppilasmäärien kasvun myötä elämänkatsomustiedon opetusmateriaalit sekä opetusjärjestelyt tulisivat paranemaan.
Koulunkäynnin aloittaminen on aina merkittävä kokemus pienelle lapselle. Erityisesti niissä kouluissa, joissa on vain muutamia elämänkatsomustiedon oppilaita, lasten erottelu eri ryhmiin on kasvatuksellisesti perustelematonta. Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien kasvun myötä enemmistön uskonnon ja elämänkatsomustiedon ryhmäkokojen epäsymmetrisyys vähenisi.
Valinta katsomusaineen välillä voitaisiin tehdä samaan aikaan ja tapaan kuin tehdään kielivalintoja kolmannella luokalla.
Yksi katsomusaine - elämänkatsomustieto
Mikäli tuntijakotyöryhmä päätyy yhteisen katsomusaineen järjestämiseen peruskoulussa, tulisi tulevan katsomusaineen pohjautua elämänkatsomustietoon. Uskontotieto-niminen oppiaine johtaisi helposti siihen, että enemmistön uskonto määrittäisi liikaa oppiaineen sisältöä. Elämänkatsomustieto (tai katsomustieto tai etiikka ja filosofia) oppiaineen nimenä takaisi paremmin sen, että opetuksessa käytäisiin läpi eettisiä asioita sekä erilaisia katsomuksia monipuolisesti ja tietopohjaisesti.
Yhteisen katsomusaineen tarvetta perustellaan usein tarpeella saada kouluihin oppiaine, jossa käsiteltäisiin kulttuuri-, katsomus-, etiikka-, ja uskontosisältöisiä asioita yhdessä koko luokan kanssa. Uskonto/uskontotieto on kuitenkin näistä käsitteistä kaikkein kapein.
Erillisten katsomusaineiden opetuksen lopettaminen
Katsomusaineiden opetuksen lopettaminen olisi myös mahdollista. Tällöin elämänkatsomustiedon keskeiset opetussisällöt tulisi integroida muiden oppiaineiden opetukseen (erityisesti äidinkieleen, historiaan ja yhteiskuntaoppiin sekä ympäristö- ja luonnontietoon).
Timo T. Poranen
perjantai 20. marraskuuta 2009
Filosofiaa lapsille & nuorille - kirjaesittely
Ajatteleminen on lasten oikeus - näin mainostaa Niin & Näin uutta Ajattelutaidot -kirjasarjaa. Kirjasarjan tarkoituksena on avata filosofisia kysymyksiä ja elävää ajattelua erityisesti nuorille. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt mm. Sokrates koulussa. Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistäminen opetuksessa (niin & näin, 2008).
Kirjasarjan kirjat sopivat hyvin peruskoulun ja lukion opettajien tukimateriaaliksi ajattelu- ja keskustelutaitojen opettamiseen eri oppiaineissa. Erityisesti kirjat soveltuvat peruskoulussa elämänkatsomustiedon ja äidinkielen, sekä lukiossa myös filosofian, opetukseen.
Monet yhdistävät filosofian pitkiin luetteloihin kuuluisista ajattelijoista ja heidän kirjoituksista. On kuitenkin muistettava, että filosofia on akateeminen tieteenala, jonka parissa tutkitaan mm. etiikkaa (tutkimusala, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää, hyvää elämää sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta), logiikkaa (päättelyä), metafysiikkaa (olemassaoloa, olevaisen olemusta), estetiikkaa (kauneutta) ja epistemologiaa (tietoa, mitä voimme tietää ja miten).
Jo neljän-viiden vuoden ikäiset lapset voivat pohtia heidän omien, ystäviensä sekä aikuisten tekojen hyvyyttä (onko tuo reilua? mitä tarkoittaa olla hyvä?) tai käyttävät päättelysääntöjä perustellessaan erilaisia asioita (pihalla sataa, puen sadevaatteet koska muuten kastun). Yhtenä perusteena lasten johdattelemiseksi filosofiaan onkin se, että lapsilla on jo runsaasti kokemusta filosofiasta. Toisena perusteena voidaan pitää tavoitetta kasvattaa lapsista järkeviä, toisin sanoen opettaa heidän ajattelemaan järkevästi. Lisäksi filosofia (filosofiahan oli tieteenala joka tutkii etiikkaa!) toimii hyvänä lähtökohtana lasten arvokasvatukseen. Filosofian avulla lapset voidaan johdattaa pohtimaan yhdessä heitä askarruttavia kysymyksiä, tämä edesauttaa luokan ja koko koulun yhteisöllisyyden kehittymistä.
Filosofian on usein ajateltu olevan liian vaikeaa lapsille. IAPC:n (Institute for the Advancement of Philosophy for Children, Montclair State University) vuodesta 1974 jatkunut työ on kuitenkin osoittanut, että nuoret eivät ole ainoastaan kyvykkäitä filosofoimaan, vaan he myös tarvitsevat ja arvostavat sitä samoista syistä kuin aikuiset. Filosofia tarjoaa lapsille mahdollisuuden lähteä tutkimaan käsitteitä kuten totuus, kauneus, hyvyys ja reiluus. Näiden asioiden pohtiminen ei näy kovinkaan hyvin suomalaisen peruskoulun oppiaineiden opetussuunnitelmissa.
Eurooppalaisen filosofian seuran kustantama ja Jarkko S. Tuusvuoren suomentama, Maughn Gregoryn (toim.) Filosofiaa lapsille & nuorille - käytännön käsikirja, 135 sivua, on tervetullut lisä nuorille tarkoitettuun filosofian opetukseen. Aiemmin samasta aihepiiristä on suomennettu mm. Mathew Lippmanin filosofiaa lapsille sarjan kirjat Elfie, Kim ja Jonna, Harri sekä Liisa -kirjat.
Filosofiaa lapsille & nuorille -kirja lähtee liikkeelle johdatuksesta lapsille sopivaan filosofiaan, sekä esittelee Mathew Lipmanin kehittämän P4C (Philophy for Children) - ohjelman.
Kirjan toisessa luvussa (Filosofisen tutkailun yhteisö) tutustutaan tapoihin, joilla opettaja voi ohjata keskustelua erilaisissa opetustilanteissa. Kolmannessa luvussa tutustutaan tarkemmin filosofian käyttöön koulumaailmassa ja käydään läpi esimerkkejä esiopetukseen sekä alaluokille soveltuvista keskustelun aiheista ja toimintatavoista.
Neljännessä luvussa (Lapsille tarkoitetun filosofian arviointia) esitellään arvointiin liittyviä asioita eri-ikäisten oppilaiden sekä opettajien näkökulmasta. Esiopetuksessa ryhmän toimintaa voidaan arvioida kysymällä ja keskustelemalla oppilaiden kanssa vaikkapa seuraavista asioista opetustilanteen jälkeen:
Kirjan lopussa on lukuliite, jonka artikkeleissa syvennetään kolmen ensimmäisen luvun aiheiden käsittelyä. Jokaisen luvun lopussa on kattava kirjallisuuslista, jonka avulla lukija voi hankkia lisää tietoa kiinnostusta herättäneistä aiheista.
Filosofiaa lapsille & nuorille -kirjaa voi suositella kaikille lasten ja nuorten parissa opetustehtävissä toimiville, se auttaa opettajaa parantamaan oppilaidensa ajattelu- ja vuorovaikutustaitoja. Osa kirjan tehtävistä soveltuu suoraan ainakin elämänkatsomustiedon ja äidinkielen tunneille, päättelytehtävät myös matematiikkaan. Aikuisopetuksessa työskenteleville kirja antaa hyviä toimintatapoja erilaisten ryhmien ohjaukseen, tukee ohjaajan työtä ongelmaperustaista oppimista soveltavissa opetusryhmissä sekä palauttaa mieleen järkevän päättelyn perusteet. Kirja herättää lukijan pohtimaan myös omia ajatuksiaan ja kuinka niitä esitetään toisille ihmisille.
Timo T. Poranen
Lisätietoja:
Kirjasarjan kirjat sopivat hyvin peruskoulun ja lukion opettajien tukimateriaaliksi ajattelu- ja keskustelutaitojen opettamiseen eri oppiaineissa. Erityisesti kirjat soveltuvat peruskoulussa elämänkatsomustiedon ja äidinkielen, sekä lukiossa myös filosofian, opetukseen.
Monet yhdistävät filosofian pitkiin luetteloihin kuuluisista ajattelijoista ja heidän kirjoituksista. On kuitenkin muistettava, että filosofia on akateeminen tieteenala, jonka parissa tutkitaan mm. etiikkaa (tutkimusala, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää, hyvää elämää sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta), logiikkaa (päättelyä), metafysiikkaa (olemassaoloa, olevaisen olemusta), estetiikkaa (kauneutta) ja epistemologiaa (tietoa, mitä voimme tietää ja miten).
Jo neljän-viiden vuoden ikäiset lapset voivat pohtia heidän omien, ystäviensä sekä aikuisten tekojen hyvyyttä (onko tuo reilua? mitä tarkoittaa olla hyvä?) tai käyttävät päättelysääntöjä perustellessaan erilaisia asioita (pihalla sataa, puen sadevaatteet koska muuten kastun). Yhtenä perusteena lasten johdattelemiseksi filosofiaan onkin se, että lapsilla on jo runsaasti kokemusta filosofiasta. Toisena perusteena voidaan pitää tavoitetta kasvattaa lapsista järkeviä, toisin sanoen opettaa heidän ajattelemaan järkevästi. Lisäksi filosofia (filosofiahan oli tieteenala joka tutkii etiikkaa!) toimii hyvänä lähtökohtana lasten arvokasvatukseen. Filosofian avulla lapset voidaan johdattaa pohtimaan yhdessä heitä askarruttavia kysymyksiä, tämä edesauttaa luokan ja koko koulun yhteisöllisyyden kehittymistä.
Filosofian on usein ajateltu olevan liian vaikeaa lapsille. IAPC:n (Institute for the Advancement of Philosophy for Children, Montclair State University) vuodesta 1974 jatkunut työ on kuitenkin osoittanut, että nuoret eivät ole ainoastaan kyvykkäitä filosofoimaan, vaan he myös tarvitsevat ja arvostavat sitä samoista syistä kuin aikuiset. Filosofia tarjoaa lapsille mahdollisuuden lähteä tutkimaan käsitteitä kuten totuus, kauneus, hyvyys ja reiluus. Näiden asioiden pohtiminen ei näy kovinkaan hyvin suomalaisen peruskoulun oppiaineiden opetussuunnitelmissa.
Eurooppalaisen filosofian seuran kustantama ja Jarkko S. Tuusvuoren suomentama, Maughn Gregoryn (toim.) Filosofiaa lapsille & nuorille - käytännön käsikirja, 135 sivua, on tervetullut lisä nuorille tarkoitettuun filosofian opetukseen. Aiemmin samasta aihepiiristä on suomennettu mm. Mathew Lippmanin filosofiaa lapsille sarjan kirjat Elfie, Kim ja Jonna, Harri sekä Liisa -kirjat.Filosofiaa lapsille & nuorille -kirja lähtee liikkeelle johdatuksesta lapsille sopivaan filosofiaan, sekä esittelee Mathew Lipmanin kehittämän P4C (Philophy for Children) - ohjelman.
Kirjan toisessa luvussa (Filosofisen tutkailun yhteisö) tutustutaan tapoihin, joilla opettaja voi ohjata keskustelua erilaisissa opetustilanteissa. Kolmannessa luvussa tutustutaan tarkemmin filosofian käyttöön koulumaailmassa ja käydään läpi esimerkkejä esiopetukseen sekä alaluokille soveltuvista keskustelun aiheista ja toimintatavoista.
Neljännessä luvussa (Lapsille tarkoitetun filosofian arviointia) esitellään arvointiin liittyviä asioita eri-ikäisten oppilaiden sekä opettajien näkökulmasta. Esiopetuksessa ryhmän toimintaa voidaan arvioida kysymällä ja keskustelemalla oppilaiden kanssa vaikkapa seuraavista asioista opetustilanteen jälkeen:
- Annoimmeko toisillemme suunvuoroa tänään?
- Kysyimmekö hyviä kysymyksiä tänään?
- Kuinka kohtelimme toisiamme tänään?
- Osaammeko istua piirissä paremmin nyt kuin ennen?
- Kohtelemmeko toisiamme ystävällisemmin nyt kuin ennen?
- Kuuntelemmeko toisiamme enemmän nyt kuin ennen?
Kirjan lopussa on lukuliite, jonka artikkeleissa syvennetään kolmen ensimmäisen luvun aiheiden käsittelyä. Jokaisen luvun lopussa on kattava kirjallisuuslista, jonka avulla lukija voi hankkia lisää tietoa kiinnostusta herättäneistä aiheista.
Filosofiaa lapsille & nuorille -kirjaa voi suositella kaikille lasten ja nuorten parissa opetustehtävissä toimiville, se auttaa opettajaa parantamaan oppilaidensa ajattelu- ja vuorovaikutustaitoja. Osa kirjan tehtävistä soveltuu suoraan ainakin elämänkatsomustiedon ja äidinkielen tunneille, päättelytehtävät myös matematiikkaan. Aikuisopetuksessa työskenteleville kirja antaa hyviä toimintatapoja erilaisten ryhmien ohjaukseen, tukee ohjaajan työtä ongelmaperustaista oppimista soveltavissa opetusryhmissä sekä palauttaa mieleen järkevän päättelyn perusteet. Kirja herättää lukijan pohtimaan myös omia ajatuksiaan ja kuinka niitä esitetään toisille ihmisille.
Timo T. Poranen
Lisätietoja:
- Filosofiaa lapsille & nuorille Niin & Näin -verkkokirjakaupassa
- Filosofiaa lapsille - ohjelman www-sivu opetushallituksen verkkosivustolla
- Opettaja eLehti - 30.11.2007 - Sivu 22, Tutkittu juttu - Filosofiaa kouluun - Hannu Juuson väitöskirjan esittely.
- Philosophy for children wikipediassa (in English)
tiistai 27. lokakuuta 2009
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät tasaisessa kasvussa
Taustaa
Elämänkatsomustiedosta tuli uskontokuntiin kuulumattomien katsomusaine vuonna 1985. Elämänkatsomustiedolla on siis takanaan jo lähes neljännesvuosisata omaa historiaa Suomen kouluissa.
Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle.
Laki muuttui vasta vuonna 2003. Sitä ennen uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat edelleenkin pienet, vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja enää 82.5% vuonna 2008 syntyneistä (kts. Wikipedian artikkelia Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta).
Syitä elämänkatsomustiedon prosentuaalisesti pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Mieleen tulevat mm. ongelmat perusopetuslain noudattamisessa, ongelmat tiedottamisessa, sekä imagolliset syyt.
Ongelmat perusopetuslain ja opetushallituksen ohjeiden noudattamisessa
Ehkä merkittävimpänä syynä on opetuksen järjestäjien haluttomuus noudattaa nykyistä perusopetuslakia. Perusopetuslain mukaan elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämiseen kunnassa (opetuksen järjestäjän toimialueella) riittää se, että kunnan alueelta löytyy kolme opetukseen oikeutettua. Näin on todennäköisesti kaikkialla Suomessa. Kunnat eivät kuitenkaan noudata kaikkialla Suomessa perusopetuslakia ja opetushallituksen ohjeita, vaan jättävät sijoittamatta uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustietoon (kts. esimerkiksi Tampereen Vapaa-ajattelijoiden kirjelmää opetushallitukseen joulukuussa 2008). Toki osa vanhemmista haluaa lapsensa osallistuvan enemmistön uskonnon opetukseen, mutta tämä ei voi selittää kokonaan elämänkatsomustietoon oikeutettujen ja sitä opiskelevien oppilaiden lukumäärän suurta eroa.
Ongelmat tiedottamisessa ja oppiaineen imagossa
Erittäin harvassa "tervetuloa kouluun" -oppaassa kerrotaan tarkemmin elämänkatsomustiedosta. Yleensä oppaissa siteerataan vaikeaselkoisia lakipykäliä ja mainitaan elämänkatsomustieto vain parilla lauseella. Tilanteessa, jossa vanhemmilla on mahdollisuus tehdä valintoja lapsen katsomusaineen opetuksen suhteen, olisi ensiarvoisen tärkeää, että koulut antaisivat kouluunilmoittautumisen yhteydessä riittävästi tietoa eri oppiaineiden sisällöistä.
Ehkäpä huonosta tiedottamisesta seuraa jonkinasteinen imagollinen ongelma? Uskonnon opetuksella on pitkä historia Suomessa, uskontoahan on opetettu jossain muodossa aina, kun Suomessa on ollut mahdollisuus käydä koulua. Useimmat koululaisten vanhemmista ovat siis opiskelleet itse uskontoa ja tämä voi (riippuen toki vanhempien koulukokemuksista) edesauttaa uskonnon valitsemista omien lasten katsomusaineeksi.
Aiemmin yhtenä elämänkatsomustiedon ongelmana oli hyvien oppikirjojen puute. Tätä ongelma ei enää ole, sillä jokaiselle luokka-asteelle on jo olemassa laadukkaita kirjoja. Lista nykyään käytössä olevista oppikirjoista löytyy et-opetus.fi -sivuston oppikirja-sivulta. Kirjoja löytyy tutustuttavaksi useimmista kirjastoista, ja jos ei löydy, voivat vanhemmat ehdottaa niiden tilaamista.
Myöskään elämänkatsomustiedon opetussisältöjen suhteen vanhemmilla ei pitäisi olla valintaongelmia (jos vain opetussuunnitelmien sisältöä tunnettaisiin paremmin!). Seuraavat "avainsanat" on lainattu suoraan elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta luokille 1-5:
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät
Tämän luvun tilastotiedot on saatu Tilastokeskukselta.
Vuonna 2008 peruskoulun katsomusainevalinnat oli tehty seuraavasti luokkien 1-10 osalta.
Alla olevassa taulukossa esitetään elämänkatsomustiedon oppilasmäärät koko peruskoululle (Lk. 1-10), sekä alakoululle (Lk. 1-6) sekä yläkoululle (Lk. 7-10). Suluissa olevat luvut kertovat kaikkien oppilaiden lukumäärän kyseisillä luokilla. Oppilaiden lukumäärät on saatu tilastokeskuksen tilastoista.
Peruskoulun osalta oppilasmäärät ovat kasvaneet jatkuvasti vuodesta 2003. Todennäköisesti oppilasmäärät ovat kasvaneet koko elämänkatsomustiedon historian ajan, mutta tätä vanhempia tietoja ei löytynyt tilastokeskukselta. Vaikuttaa myös siltä, että ET:n oppilasmäärät tulevat jatkossakin kasvamaan, koska opetukseen oikeutettujen määrä kasvaa vuosi vuodelta kastettujen osuuden pienentyessä. Prosentuaalisina osuuksina kaikista peruskoulun oppilaista ET:n oppilasmäärät ovat kasvaneet seuraavasti:
2008: 15543 oppilasta (osuus kaikista oppilaista 2.83%)
2007: 15006 (2.69%)
2006: 14793 (2.61%)
2005: 14397 (2.51%)
2004: 14221 (2.45%)
2003: 14056 (2.40%)
Kolmen prosenttiyksikön raja rikkoutunee joko vuonna 2009 tai 2010.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät vaihtelevat huomattavasti maantieteellisesti. Helsingissä elämänkatsomustietoa opiskelee noin. 11% kaikista oppilaista ja Helsingistä löytyy myös kouluja, joissa jopa neljännes oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Suomessa on kuitenkin alueita, joissa ei ole lainkaan elämänkatsomustieton opetusta!
Oppilasmäärien alueellinen jakautuminen
Elämänkatsomustietoa opiskeltiin vuonna 2008 eri maakunnissa seuraavasti (jaottelu perustuu tilastokeskuksen käyttämään aluejakoon, samoin maakuntien järjestys):
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien suuri vaihtelu maakunnittain voi kertoa epätasa-arvoisesta tilanteesta opetusjärjestelyjen suhteen: Sijoittaako opetuksen järjestäjä uskontokuntiin kuulumattomat oletusarvoisesti elämänkatsomustiedon opetukseen? Tiedotetaanko ET:n opetusmahdollisuuksista lainkaan vanhemmille? Onko opetus keskitetty vain kasvukeskuksiin (jolloin ET:n opetuksen saaminen menee liian hankalaksi kuljetusten yms. seurauksena)? Löytyykö kaikkialle Suomeen päteviä ET:n opettajia?
Lääninhallitusten sekä opetushallituksen olisi ehkä tarpeen kartoittaa oman vastuualueensa tilanne elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyiden suhteen. Näin voitaisiin varmistua siitä, että ET:n vähäiset oppilasmäärät osassa Suomea johtuvat todellakin siitä, että vanhemmat ovat ilmoittaneet lapsensa enemmistön uskonnon opetukseen, eikä huonosta tiedottamisesta, huonosti laadituista kouluunilmoittautumislomakkeista, opetusjärjestelyistä ja asenteista.
Lopuksi
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat hitaassa, mutta varmassa kasvussa huolimatta siitä, että vain uskontokuntiin kuulumattomat, sekä vähemmistöuskontoihin kuuluvat mikäli heidän omaa uskontoaan ei opeteta, ovat oikeutettua elämänkatsomustiedon opetukseen. Mikäli elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen määrä myös kasvaisi (esimerkiksi tekemällä elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi myös uskontokuntiin kuuluville), tulisi oppilasmäärät kasvamaan nopeammin, ehkä jopa kymmeniin prosentteihin koko peruskoulun oppilasmäärästä.
Tilastojen valossa vaikuttaa valitettavasti siltä, että kaikki kunnat eivät huomioi uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia riittävästi. Vanhempien on myös tarpeen ottaa oma-aloitteisesti selvää eri katsomusaineiden opetussisällöistä ja, tarvittaessa, vaatia kouluja järjestämään laadukasta ET:n opetusta.
Timo T. Poranen
Elämänkatsomustiedosta tuli uskontokuntiin kuulumattomien katsomusaine vuonna 1985. Elämänkatsomustiedolla on siis takanaan jo lähes neljännesvuosisata omaa historiaa Suomen kouluissa.
Nykyisen lainsäädännön mukaan elämänkatsomustieto on uskontokuntiin kuulumattomien oletusarvoinen katsomusaine. Opetuksen järjestäjän tulisi sijoittaa uskontokuntiin kuulumattomat automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen. Uskontokuntiin kuulumattomilla on kuitenkin oikeus valita enemmistön uskonto omaksi katsomusaineekseen, mutta tällöin vanhempien on erikseen ilmoitettava asiasta opetuksen järjestäjälle.
Laki muuttui vasta vuonna 2003. Sitä ennen uskontokuntiin kuulumattomien piti erikseen anoa vapautusta uskonnon opetuksesta, minkä jälkeen vasta oli mahdollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat edelleenkin pienet, vain hieman alle 3% kaikista peruskoulun oppilaista. Uskontokuntiin kuulumattomia koululaisia on arviolta n. 10-15% kaikista peruskoulun oppilaista. Tämä arvio perustuu kastettujen osuuteen syntyneistä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kastettujen osuus oli noin 87.1% vuonna 2002 syntyneistä ja enää 82.5% vuonna 2008 syntyneistä (kts. Wikipedian artikkelia Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta).
Syitä elämänkatsomustiedon prosentuaalisesti pieniin oppilasmääriin löytyy useita. Mieleen tulevat mm. ongelmat perusopetuslain noudattamisessa, ongelmat tiedottamisessa, sekä imagolliset syyt.
Ongelmat perusopetuslain ja opetushallituksen ohjeiden noudattamisessa
Ehkä merkittävimpänä syynä on opetuksen järjestäjien haluttomuus noudattaa nykyistä perusopetuslakia. Perusopetuslain mukaan elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämiseen kunnassa (opetuksen järjestäjän toimialueella) riittää se, että kunnan alueelta löytyy kolme opetukseen oikeutettua. Näin on todennäköisesti kaikkialla Suomessa. Kunnat eivät kuitenkaan noudata kaikkialla Suomessa perusopetuslakia ja opetushallituksen ohjeita, vaan jättävät sijoittamatta uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustietoon (kts. esimerkiksi Tampereen Vapaa-ajattelijoiden kirjelmää opetushallitukseen joulukuussa 2008). Toki osa vanhemmista haluaa lapsensa osallistuvan enemmistön uskonnon opetukseen, mutta tämä ei voi selittää kokonaan elämänkatsomustietoon oikeutettujen ja sitä opiskelevien oppilaiden lukumäärän suurta eroa.
Ongelmat tiedottamisessa ja oppiaineen imagossa
Erittäin harvassa "tervetuloa kouluun" -oppaassa kerrotaan tarkemmin elämänkatsomustiedosta. Yleensä oppaissa siteerataan vaikeaselkoisia lakipykäliä ja mainitaan elämänkatsomustieto vain parilla lauseella. Tilanteessa, jossa vanhemmilla on mahdollisuus tehdä valintoja lapsen katsomusaineen opetuksen suhteen, olisi ensiarvoisen tärkeää, että koulut antaisivat kouluunilmoittautumisen yhteydessä riittävästi tietoa eri oppiaineiden sisällöistä.
Ehkäpä huonosta tiedottamisesta seuraa jonkinasteinen imagollinen ongelma? Uskonnon opetuksella on pitkä historia Suomessa, uskontoahan on opetettu jossain muodossa aina, kun Suomessa on ollut mahdollisuus käydä koulua. Useimmat koululaisten vanhemmista ovat siis opiskelleet itse uskontoa ja tämä voi (riippuen toki vanhempien koulukokemuksista) edesauttaa uskonnon valitsemista omien lasten katsomusaineeksi.
Aiemmin yhtenä elämänkatsomustiedon ongelmana oli hyvien oppikirjojen puute. Tätä ongelma ei enää ole, sillä jokaiselle luokka-asteelle on jo olemassa laadukkaita kirjoja. Lista nykyään käytössä olevista oppikirjoista löytyy et-opetus.fi -sivuston oppikirja-sivulta. Kirjoja löytyy tutustuttavaksi useimmista kirjastoista, ja jos ei löydy, voivat vanhemmat ehdottaa niiden tilaamista.
Myöskään elämänkatsomustiedon opetussisältöjen suhteen vanhemmilla ei pitäisi olla valintaongelmia (jos vain opetussuunnitelmien sisältöä tunnettaisiin paremmin!). Seuraavat "avainsanat" on lainattu suoraan elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta luokille 1-5:
- toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen
- hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys
- ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä
- oikeudenmukaisuus, oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa
- ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä
- hyvä elämä, arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä
- kuka olen ja mitä osaan, elämänvaiheet ja toiveet
- erilaisia elämäntapoja, suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus
- suomalainen kulttuuri ja suomalaiset kulttuurivähemmistöt, maailman kulttuuriperintö
- elämänkatsomus, uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia
- yhteiselämän perusteita, sääntö, sopimus, lupaus, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö
- lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet
- tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma
- etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämäni eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät
Tämän luvun tilastotiedot on saatu Tilastokeskukselta.
Vuonna 2008 peruskoulun katsomusainevalinnat oli tehty seuraavasti luokkien 1-10 osalta.
- Kaikkiaan oppilaita oli luokilla 1-10 547933.
- Evankelis-luterilaista uskontoa opiskeli 512705 oppilasta (n. 93.6 % ).
- Elämänkatsomustietoa opiskeli 15543 oppilasta (n. 2.8%).
- Ortodoksista uskontoa opiskeli 7003 oppilasta (n. 1.3%).
- Muita uskontoja opiskeli 8919 oppilasta (n. 1.6%).
- Katsomusaineiden opetukseen ei osallistunut 3763 oppilasta (n. 0.7% )
Alla olevassa taulukossa esitetään elämänkatsomustiedon oppilasmäärät koko peruskoululle (Lk. 1-10), sekä alakoululle (Lk. 1-6) sekä yläkoululle (Lk. 7-10). Suluissa olevat luvut kertovat kaikkien oppilaiden lukumäärän kyseisillä luokilla. Oppilaiden lukumäärät on saatu tilastokeskuksen tilastoista.
Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä Suomen peruskouluissa vuosina 2003-2008.
| Vuosi 2008 | Lk. 1-10 | 15543 (547933) | Lk. 1-6 | 9486 (351095) | Lk. 7-10 | 6057 (196838) |
| Vuosi 2007 | Lk. 1-10 | 15006 (557763) | Lk. 1-6 | 9045 (357403) | Lk. 7-10 | 5961 (200361) |
| Vuosi 2006 | Lk. 1-10 | 14793 (565948) | Lk. 1-6 | 8985 (364902) | Lk. 7-10 | 5808 (201046) |
| Vuosi 2005 | Lk. 1-10 | 14397 (574105) | Lk. 1-6 | 8473 (372128) | Lk. 7-10 | 5924 (201977) |
| Vuosi 2004 | Lk. 1-10 | 14221 (580813) | Lk. 1-6 | 8456 (381785) | Lk. 7-10 | 5765 (199028) |
| Vuosi 2003 | Lk. 1-10 | 14056 (584980) | Lk. 1-6 | 8371 (387934) | Lk. 7-10 | 5685 (197046) |
Peruskoulun osalta oppilasmäärät ovat kasvaneet jatkuvasti vuodesta 2003. Todennäköisesti oppilasmäärät ovat kasvaneet koko elämänkatsomustiedon historian ajan, mutta tätä vanhempia tietoja ei löytynyt tilastokeskukselta. Vaikuttaa myös siltä, että ET:n oppilasmäärät tulevat jatkossakin kasvamaan, koska opetukseen oikeutettujen määrä kasvaa vuosi vuodelta kastettujen osuuden pienentyessä. Prosentuaalisina osuuksina kaikista peruskoulun oppilaista ET:n oppilasmäärät ovat kasvaneet seuraavasti:
2008: 15543 oppilasta (osuus kaikista oppilaista 2.83%)
2007: 15006 (2.69%)
2006: 14793 (2.61%)
2005: 14397 (2.51%)
2004: 14221 (2.45%)
2003: 14056 (2.40%)
Kolmen prosenttiyksikön raja rikkoutunee joko vuonna 2009 tai 2010.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät vaihtelevat huomattavasti maantieteellisesti. Helsingissä elämänkatsomustietoa opiskelee noin. 11% kaikista oppilaista ja Helsingistä löytyy myös kouluja, joissa jopa neljännes oppilaista opiskelee elämänkatsomustietoa. Suomessa on kuitenkin alueita, joissa ei ole lainkaan elämänkatsomustieton opetusta!
Oppilasmäärien alueellinen jakautuminen
Elämänkatsomustietoa opiskeltiin vuonna 2008 eri maakunnissa seuraavasti (jaottelu perustuu tilastokeskuksen käyttämään aluejakoon, samoin maakuntien järjestys):
- Uusimaa: 9332 (6.6% kaikista maakunnan oppilaista)
- Varsinais-Suomi: 1234 (2.7%)
- Satakunta: 63 (0.28%)
- Kanta-Häme: 256 (1.4%)
- Pirkanmaa: 1264 (2.7%)
- Päijät-Häme: 346 (1.7%)
- Kymenlaakso: 241 (1.3%)
- Etelä-Karjala: 125 (0.97%)
- Etelä-Savo: 157 (1.0%)
- Pohjois-Savo: 271 (1.1%)
- Pohjois-Karjala: 329 (2.0%)
- Keski-Suomi: 502 (1.8%)
- Etelä-Pohjanmaa: 10 (0.05%)
- Pohjanmaa: 187 (1.0%)
- Keski-Pohjanmaa: 18 (0.2%)
- Pohjois-Pohjanmaa: 479 (1.0%)
- Kainuu: 76 (0.9%)
- Lappi: 263 (1.4%)
- Itä-Uusimaa: 390 (3.4%)
- Ahvenanmaa: 0 (0.0%)
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärien suuri vaihtelu maakunnittain voi kertoa epätasa-arvoisesta tilanteesta opetusjärjestelyjen suhteen: Sijoittaako opetuksen järjestäjä uskontokuntiin kuulumattomat oletusarvoisesti elämänkatsomustiedon opetukseen? Tiedotetaanko ET:n opetusmahdollisuuksista lainkaan vanhemmille? Onko opetus keskitetty vain kasvukeskuksiin (jolloin ET:n opetuksen saaminen menee liian hankalaksi kuljetusten yms. seurauksena)? Löytyykö kaikkialle Suomeen päteviä ET:n opettajia?
Lääninhallitusten sekä opetushallituksen olisi ehkä tarpeen kartoittaa oman vastuualueensa tilanne elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyiden suhteen. Näin voitaisiin varmistua siitä, että ET:n vähäiset oppilasmäärät osassa Suomea johtuvat todellakin siitä, että vanhemmat ovat ilmoittaneet lapsensa enemmistön uskonnon opetukseen, eikä huonosta tiedottamisesta, huonosti laadituista kouluunilmoittautumislomakkeista, opetusjärjestelyistä ja asenteista.
Lopuksi
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat hitaassa, mutta varmassa kasvussa huolimatta siitä, että vain uskontokuntiin kuulumattomat, sekä vähemmistöuskontoihin kuuluvat mikäli heidän omaa uskontoaan ei opeteta, ovat oikeutettua elämänkatsomustiedon opetukseen. Mikäli elämänkatsomustiedon opetukseen oikeutettujen määrä myös kasvaisi (esimerkiksi tekemällä elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi myös uskontokuntiin kuuluville), tulisi oppilasmäärät kasvamaan nopeammin, ehkä jopa kymmeniin prosentteihin koko peruskoulun oppilasmäärästä.
Tilastojen valossa vaikuttaa valitettavasti siltä, että kaikki kunnat eivät huomioi uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia riittävästi. Vanhempien on myös tarpeen ottaa oma-aloitteisesti selvää eri katsomusaineiden opetussisällöistä ja, tarvittaessa, vaatia kouluja järjestämään laadukasta ET:n opetusta.
Timo T. Poranen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
